Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 26. elokuuta 2011

Modernia historiaa

Pahoitteluni niille lukijoille, joita työni historian parissa evvk. Mutta tämä on nyt tätä. :)

Tänään oli ensimmäinen historiatoimikunnan kokous. Nyt tiedän täsmälleen, montako sivua tekstiä täytyy olla valmiina ja mihin päivämäärään mennessä. Ei tule liian kiire, vaikka ainahan kiire tulee kumminkin - silti helpottaa, kun tietää mitä on tekemässä.

Kun nyt muutaman vuoden tauon jälkeen työskentelen taas historiantutkijana, olen huomannut, miten kehitys on kehittynyt. Opiskeluvuosinani 1995-99 me teimme jo opinnäytteet enimmäkseen tietokoneella - suostuin hankkimaan ensimmäisen tietokoneeni juuri siksi, että tajusin Wordissä olevan toiminnon, joka tekee alaviitteet automaattisesti... Muistan, että jossakin proseminaariryhmässä yksi osallistuja oli kirjoittanut työnsä koneella ja sijoittanut viitteet loppuun, vaikka ne piti ehdottomasti laittaa sivun alareunaan. Hän yritti vedota siihen, että se olisi ollut kirjoituskoneella vaikeaa - ja sai vastaukseksi, että olisi vain pitänyt laskea rivit ja jättää sen verran tyhjää alamarginaaliin. Niin oli siihen asti tehty.

Sorry, tällä tekstipätkällä ei ole mitään tekemistä maanviljelysseuran kanssa. Jos haluatte tietää mistä on kysymys, tekstin lopullinen versio löytyy täältä.
Periaatteessa meitä vielä kehotettiin kirjoittamaan muistiinpanot käsin pahvikorteille - yksi asia yhdelle kortille ja siihen maininta lähteestä. Ehdin jo ostaakin kortteja ja kotelon. Tyhjänä ovat vieläkin. Käsinkirjoitettuja muistiinpanoja olen tehnyt paljon, mutta sentään A4:lle, josta olen kirjoittanut ne koneella puhtaaksi. Ja sitten olikin jo läppäri jota kuljettaa mukana.

Mutta ihan näin "helpolla" ei tutkija aiemmin päässyt taustatietojen etsimisessä kuin nykyään. Ei ollut yhtä laajoja tietokantoja netissä, ei luotettavia elämäkerrastoja, puhumattakaan siitä, että vanhat sanomalehdet voi nyt lukea suoraan työkoneeltaan. Ei enää kipittämistä kirjastoon, mikrofilmilaitteen varaamista, oikean rullan etsimistä, sen kelailua... Ja ennen kaikkea uutisten lukemista negatiivina, kunnes silmiä ja päätä särki. Nyt vain avataan haluttu lehti selaimessa tai tallennetaan koko lehti koneelle pdf:nä - ja Adobehan osaa myös copy-pastata lainauksen tarvittaessa suoraan käsikirjoitukseen... Tosin kokoelmassa ovat vasta vanhemmat lehdet, mutta kuitenkin valtakunnallisesti.

Ennen otettiin tarvittaessa valokopioita. Nykyään kopiokoneeseen kuuluu yleensä sähköpostiin lähettävä skanneri (sekin usein tekstintunnistusohjelmalla), ja digikamerat ovat arkipäivää. Historiatoimikuntaan kuuluva erään arkiston erityistutkija kertoi, että heillä käy paljon tutkijoita, jotka selviävät isosta materiaalimäärästä päivässä valokuvaamalla lähteet. Nykypäivän hyvillä kameroilla otetuista valokuvista voi sitten oman työtilan rauhassa tutkia itse asian.

Tämä allaoleva teksti on skannattu, mutta myös minulla kamera on jo ollut käytössä. Tosin tähän asti olen vanhanaikaisesti lähinnä kuvannut materiaalia, jota voisi todella käyttää kuvana tulevassa kirjassa. Mutta nyt tajusin helpottavani huomattavasti työtäni, jos kuvaan materiaalia sen sijaan, että kirjoittaisin koneella muistiinpanoja. Kuvaa voi sitten tietokoneen ruudulla suurentaa niin moninkertaiseksi, että pienimmästäkin pöytäkirjapiperryksestä saa selvän.


On huvittavaa, että vaikka pidän itseäni jonkinlaisena it-ihmisenä ja käytän sähköisiä viestimiä suunnilleen aina ja kaikkialla ja kaikkien kanssa, huomaan jumiutuneeni tutkijan työtavoissani sinne 90-luvulle. Siksi on välillä todella hyvä herätellä itseään: on mahdollista helpottaa ja nopeuttaa työtään, antaa enemmän tilaa itse tutkimus- ja kirjoitusprosessille.

Ja ei, Wikipediaan en tule koskaan julkaisuissani viittaamaan. :)

4 kommenttia:

  1. Minä ainakin jaksan lukea näitä työjuttujasi, itsellänikin kun on historiatausta. Vaikkakaan en tee tutkimustyötä, arkistojen parissa kuitenkin työskentelen.

    Tosi kivaa, jos jaksat kirjoittaa tästä työprosessista blogiisi. Mielenkiinnolla seuraan, miten historia käytännössä syntyy. Etenkin nykypäivän menetelmillä, omatkin tutkijanopit kun ovat sieltä 1990-luvun puolelta.

    VastaaPoista
  2. Minusta taas on kivaa, jos tämä edes jotakuta muutakin kiinnostaa!

    Itse asiassa on ollut puhe, että saisin oman, työhöni keskittyvän blogin työnantajani sivuille, mutta tunnuksia ei ole tullut vieläkään - siksi kiusaan Kurakauppalan lukijoita näillä. Idea työblogista syntyi, kun useampikin ihminen kysyi, että "mitä sä sitten oikein teet" ja ennen kaikkea "mistä sä oikein aloitat".

    Kun seisoin 11 vuotta sitten ensimmäisen työpaikkani arkistossa, totesin, että 5,5 vuoden yliopisto-opintojen jälkeen minulla ei ollut harmainta hajuakaan siitä, mistä tosiaankin aloitetaan ventovieraan paikkakunnan kirkonarkistossa. Mutta työhän tunnetusti tekijäänsä neuvoo...

    VastaaPoista
  3. Siitä asti kun sain digikameran (vasta 2005) olen käyttänyt sitä "muistiinpanolehtiönä", kun kerään aineistoa historiallisiin nuortenkirjoihin.

    Ennen kirjoitin ja piirsin museoissa. Nyt otan kuvia kuvista ja teksteistä kaikkialla, missä niin saa tehdä= yleensä museoissa ulkomailla. Säilytän kuvia ja tekstejä yleensä yksityisissä salasanalla olevissa blogeissa.

    Ei enää pölyisiä papereita!

    VastaaPoista
  4. Onnekseni olen hankkinut kameran, joka on pokkarin ja järjestelmäkameran välimuoto: helppo mutta ottaa hyviä kuvia. Näin minäkin tosiaan vältän pölyn - lääkärin mukaan en ole allerginen, mutta elämäni ensimmäisen työpaikan ensimmäiset 9 kk kirjaimellisesti arkistoholvissa (työpöytäni oli siis siellä!!) jättivät kyllä jälkensä.

    VastaaPoista