Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tampereelta nääs

Ihan ensiksi: jo 46 ihmistä on lunastanut itselleen romaanini (ja osa jo palannut kiittämään tarinasta). Tämä tarkoittaa sitä, että 46 ihmistä on joko lahjoittanut rahaa tarvitseville tai tehnyt jotakin hyvää lähimmäiselle, osa molempia. Arvatkaa onko iloinen mieli!

Pohdimme Samin kanssa viikolla, mitä kivaa voisimme tehdä loman kunniaksi. On toki kiva olla kotonakin, mutta kun sitä on tehnyt viimeiset runsaat puoli vuotta (toimistonihan on ollut kotona), ei se suorastaan lomaa ole. Päätimme ensin, että piipahdamme päiväseltään Tampereella - sitten muistin voittamani Scandicin lahjakortin. Niin päädyimme yhden yön reissulle ja yövyimme Scandic Cityssä. Onhan hotelli hieno tai jotain, mutta lättänä tyyny ja vaikeasti käytettävä hissi ja sekava aamiaistarjoilu ei oikein vakuuttanut meitä. No, ilman saaduksi kelpasi hyvin!

Tallipihan kahvilassa oli esillä Vapriikin kuvia keväältä 1918, ja pöytien pleksilevyjen alla oli myös asiaan kuuluvia tekstejä. Tämän pöydän ääressä me istuimme. (Meillä oli kyllä mukana kamera - joka vietti koko matkan hotellissa matkalaukussa... Joudutte siis tyytymään kännykkäkuviin!)
Meistä on tullut vanhoja ja mukavuudenhaluisia, minkä vuoksi minä en - sattuneesta syystä - jaksa lomilla välittää pätkääkään museoista. Niinpä päätimme mennä minne nenä näyttää. Tassuttelimme kaikessa rauhassa pitkin poikin kaupunkia, istuimme pitkät ajat Tallipihan rauhassa tuomen tuoksussa ja toisaalta Laukontorin lauantaivilinää katsellen, kiertelimme huviksemme Stockmannilla ja Kauppahallissa.

Laukontorin lauantaitunnelmaa.
Tampere on opiskelukaupunkini ja rakas. Se on iso kaupunki, mutta siinä on pikkukaupungin hyvät puolet. Tamperelaisilla ei ole mitään tarvetta korostaa kaupunkilaisuuttaan: he ovat tamperelaisia, ja se riittää. Suklaapuodin myyjän kanssa puhuimme pitkät pätkät elokuvista, kun Näsilinnassa kuvattiin vuodesta 1918 kertovaa elokuvaa ja Lapuan Ränkimäellä on yöpynyt Härmä-elokuvan näyttelijöitä. Ventovieras nainen Tallipihalla pahoitteli meille äänekästä puhumistaan kännykkään ja kertoi lähes kuurosta äidistään, jolle oli soittanut. Tampereella ei tarvita jotain lätkämatsia, jotta ihmiset osaisivat puhua toisilleen!

Kehräsaaren Joulupuu-myymälä oli opiskeluaikojeni haavemaa wanhanaikaisine joulukoristeineen. Nyt myymälä on kutistunut puoleen ja sekin loppumassa. Lasikoristeita olisi saanut kympillä laatikon, mutta olisi pitänyt maksaa käteisellä. Kun emme viitsineet kaikkia hilujamme tuhlata ja toisaalta näiden kuljettaminen ehjänä kotiin olisi ollut vaikeaa, otin vain kuvan muistoksi.
Negatiivinen asia matkassa oli se, että yhtäkkiä - kirjaimellisesti yhtäkkiä kesken kävelyn, ilman että olisin syönyt mitään - tajusin, että hampaani hajoaa. Alaleuan poskihammas on mennyt kahtia kuin jätkänkynttilä, ylhäältä alas. Pala "klepajaa kun kakun jalaka", muttei irtoa.

Kipeä se ei ole, mutta syömistä vaikeuttaa. Eilen illalla kotiuduttuamme yritin varovasti vetää palaa pinseteillä, mutta sepä sattui: se on vielä kiinni juurissa tai jossain. Soitin siis tänä aamuna hammashotolan päivytykseen. Aloitin kertomalla osteogenesis imperfectasta ja sitten hampaasta, mutta hilpeä naisääni ilmoitti, että eihän tilanteeni ole akuutti ja voin hyvin huomenaamulla ruveta soittelemaan tk:sta itselleni hammaslääkäriaikaa, "puret vain sillä toisella puolella"! Hohhoi.

5 kommenttia:

  1. Mukava kuulla lomalaisten matkustelusta! Eipä siihen mitään ihmereissuja tarvita, kun jo kummasti virkistää. Pienikin ympäristönvaihdos friskaa.
    Voi harmi tuota hammasjuttua, ei oo yhtään mukavaa. Ja kun suussa jotain
    poikkeavaa tapahtuu, niin kielihän siellä tekee tutkimuksiian koko ajan, tahdoit tai et, niin, että kielikin on pian kipeä.
    Toivottavasti pääset nopsasti hoidattamaan hampaasi.

    Kirjaa luettu noin sata ensimmäistä sivua. Kommentoin vasta kun koko kirja on luettu.
    Pakko myöntää, että lukunautintoa haittaa ruudulta lukeminen (ja näyttöä ei voi ottaa sänkyyn nukkumaan mennessä, tai no voi tietysti, jos välttämättä haluaa, mutta on pikkusen hankalaa....)

    VastaaPoista
  2. Minä printtasin kirjan heti itselleni, sillä pitkän tekstin ruudulta lukeminen on minusta tosi hankalaa. Meni ihan kokonainen mustepatruuna eikä riittänytkään, mutta on se sen väärrti. Nyt kirjasi saa oman paikan kirjahyllyssä! Siis sitten kun olen lukenut sen.

    Kiva, että matkanne oli hammasasiaa lukuunottamatta rentouttava ja mukava. - Hammashoitaja ei varmaan ollut koskaan kuullutkaan sairaudestasi. Toivottavasti korjausasia etenee huomenna.

    VastaaPoista
  3. Tuula, et ole vielä päässyt siihen, että lukisit puhelimen ruudulta, kuten joku blogiystävä luki Bettyn! :D

    Villiviini, se onkin niin hankalaa, kun OI:sta harva tietää (tosin hammasihmiset yleensä kohtalaisen hyvin). Sitten jos soittaa hoitsulle, sanoo että mulla on OI ja kysyy jatkoksi, että oletko siitä koskaan kuullut, niin hoitsu tod näk ottaa nokkiinsa... :P

    VastaaPoista
  4. No voi sentään! Hammasjutut ovat kurjia! Toivottavasti pääset pian hammaslääkäriin!

    VastaaPoista
  5. No voi sentään! Hammasjutut ovat kurjia! Toivottavasti pääset pian hammaslääkäriin!

    VastaaPoista