Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Harmaata pakkia

Tänään tässä taloudessa on leijunut pienoinen harmaa sadepilvi nimeltä työnhaku. Vähän meidän molempien päiden päällä. Tavoittamattomiin jäävät työpaikat, muuton aiheuttamat ylimääräiset kulut ja väsymys eivät ole oikein hyvä yhdistelmä.

Lisäksi Karisto ilmoitti, ettei neuleromaanini käsikirjoitus mene läpi tälläisenään(kään). Palaute oli rakentava ja asiallinen, mutta yksiselitteinen: pitäisi lisätä draamaa ihmissuhteisiin. Enkä minä osaa. Kymmenen vuotta sitten olisin osannut, en enää.

Nyt mietin täällä, mitä käsikirjoitukselle teen. Esilukijoilta sain niin paljon tykkäyskommentteja, etten toki ole deletoimassa tiedostoa. Mutta mietin, laitanko sen julki netissä Bettyjen tapaan kaikille avoimena, vai mitä teen. Omakustanteeseen eivät varat riitä, enkä jaksaisi ruveta verottajankaan kanssa sekkailemaan. Saa tehdä ehdotuksia. Edit: Kerällä kehittelin hyväntekeväisyysideaa, sitäkin saa kommentoida.

Positiivista tänään:

  • Sain uuden työkännykän. Edellinen lakkasi toimimasta viime viikolla kokonaan, minkä jälkeen sain hätäavuksi edellisvuosituhannen mallin. Tämä uusi on niin fiini, että saa nähdä kuinka tällainen maalainen osaa sitä käyttää...
  • Kävin kampaajalla. Tosin oli hirveä kiire, kännykänhaun ja mediakerhon välissä oli puolisen tuntia vapaata. Torikeskuksen Hairlekiinin "kävele sisään" -kampaaja suostui minut ottamaan, ja 35 minuutissa hän pesi ja leikkasi tukkani! (Pesua en toki olisi halunnut, mutta kuulemma leikkaus tulee parempi, kuuluu hintaan jne.)
  • Mediakerho jatkuu, eli vähän ekstraa tulee siitä joka kuukausi.
Eikö tämä tästä taas.

3 kommenttia:

  1. No,mutta, sinähän oot kaupunkilainen!
    Älkäätten antako pilvien kasaantua, puhaltakaa menemään...
    Harmi ettei romaanisi lämmittänyt kustantajaa.. josko osaisit kumminkin, kun hetken istut ja "huokaat".
    Aurinko paistaa, ja kohta voi kylvää auringonkukat multaan.
    Iloista mieltä!

    VastaaPoista
  2. Ei, en osaa! Olen iloinen, että sain tekstin valmiiksi ja kertaalleen isosti läpikäytyä, mutta enempää en jaksa.

    VastaaPoista
  3. No surkeus! Älä nyt kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon.

    VastaaPoista