Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Linssilude puoli vee

Viikonloppuna kävimme Lapualla ja saimme mukaan valokopion jutusta, jonka lapualainen Helvi Haiminen oli tehnyt vuoden 1974 Lapuan Joulu -lehteen. "Linssilude jo pienestä pitäen", isoveli kiusasi, sillä olen ensimmäisessä lehtikuvassani puolivuotias.

Itse jutun päähenkilönä on kuitenkin tuolloin 15-vuotias siskoni Maria ja se, millaista perheen elämä on, kun kaikki lapset eivät olekaan inhimillisen mittapuun mukaan täydellisiä. Minun sairaudestani ei tuolloin vielä tiedetty.

Innostuin skannaamaan jutun, joten halutessanne pääsette lukemaan sen Google Docsista tämän linkin kautta. Pahoittelen hienoista epätarkkuutta, mutta tämä on tosiaan skannaus valokopiosta...

Hyvää viikonalkua meille kaikille toisistamme poikkeaville!

1 kommentti:

  1. Sinulla on/on ollut viisaat vanhemmat, ei voi muuta sanoa. Kirjoitus oli todella hieno.

    VastaaPoista