Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Hyvää pyhäinpäivää!

Simpsiön hautausmaan kappeli Lapualla - valo voittaa kuoleman.
Tänään ajattelen erityisesti niitä tuttavia, jotka ovat viime pyhäinpäivän jälkeen siirtyneet rajan taa. Muistatte varmaan Leen@n, joka kommentoi ahkerasti Tuumooksia synkkänä viime talvena - hän pääsi lepoon puolisen vuotta sitten vaikean sairauden uuvuttamana. Pari viikkoa sitten sain tiedon, että ystäväni isä oli myös nukkunut pois. Ja päättyvällä viikolla sain sähköpostia: blogiystävä, jonka olen kerran tavannut "livenä", mutta jonka kanssa oltiin blogimaailmassa paljonkin yhteydessä, oli yllättäen kuollut.

Kuolemasta käytetään monta nimitystä. Itse yritän kristittynä ajatella, että kuolemassa ei ole mitään lopullista. Kuolema on vain matka, jonka jälkeen tavataan kotona. Seisoohan Kristus itse viimeisenä multien päällä. Mutta tietenkin saamme surra ja ikävöidä, miten muuten jaksaisimme kaipausta.

Tuokoon tämän illan kynttilämeri hautausmailla jokaiselle toivon: pimeintä on juuri ennen päivännousua.

2 kommenttia:

  1. Tulin juuri kirkosta, jossa sytytettiin yli 40 kynttilää tänä vuonna pois nukkuneille.
    Kävin myös hautausmaalla. Kaunista.
    Ajatuksissa viime talvena menettämäni oma äiti ja muut aiemmin edesmenneet. Ja myös se jälleen näkeminen. Missä muodossa, miten, miksi...
    Epäilevä, empivä, surullinen ja toivova...
    semmosta kaikkea.
    Rauhallista iltaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä Leen@n muistan. Kerran jopa tapasinkin hänet. Jäi sellainen tunne, niin kuin olisin monta vuotta hänet tuntenut enkä vain yhtä talvikautta.

    Erityisesti olen ajatellut serkkuani, joka on menettänyt kaksi poikaansa vajaassa vuodessa.

    Kynttilän valoa ja lämpöä!

    VastaaPoista