Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Lyhyehkö häämuistelma

Kiitos rakkaat ihmiset onnitteluista ja kauniista sanoistanne! Häiden jälkeen ei sentään ole iskenyt mikään bridal blues, josta luin, mutta täytyy toki myöntää, että olo on vähän puusta pudonnut. Toisaalta virtaa ei saanut heti pysähtymään (tyhjensimme kaikki kassit sunnuntai-iltana, ja eilisen päivän seurustelin PhotoShopin ja tähänastisten kuvien kanssa), toisaalta on erittäin väsy. Tänään unohdimme avaimet sisään kun lähdimme tuuletusparvekkeelle aamukahville, ja jouduimme hälyttämään Samin äidin vara-avaimineen hätiin... :)

Mutta hääkuvausta on kyselty, ja jonkinlainen lyhyt versio seuraa tässä. Lisää tod näk tulossa, kunhan saan mm. videon käsiini - siellä on pari kohtaa, jotka ehdottomasti haluan jakaa kanssanne.

Lauantaiaamuna minä istahdin kampaajan tuoliin klo 9, ja tukkaani väännettiin ja käännettiin kaksi tuntia ja vartti, ennen kuin siirryin meikkiin. Kaaso ilmestyi paikalle "käänteiseen järjestykseen" kymmeneltä ja sulhanen tuntia myöhemmin. Sitten siirryimme kolmisin äidin ja isän luo, jossa saimme välipalaa ja aloimme pukeutua. En ole ikinä ajatellut, että vanhempieni asunto olisi erityisen pieni - mutta kun siellä sählätään itseään häävarusteisiin, täytyy myöntää, että välillä ahisti... Siinä vaiheessa, kun sekä äiti että kaaso ja minä itsekin yritimme saada korsetin sukkanauhoja kiinni sukkiin, tuntui, ettei tästä taida nyt tulla mitään. Opetus: stay up -sukkien silikoneihin ei pysty kiinnittämään sukkanauhoja...

Toisaalta oli hyvä, että oli pikkuhippusen kiire, ei ehtinyt niin jännittää. Kukkakaupan kautta kiiruhdimme valokuvattaviksi, ja sitten tapahtui jotakin, joka olisi latistanut tunnelman kirkossa, mutta lähinnä vapautti sitä ennen vihkimistä. Olin laittanut itselleni uuden polvitukeni, koska sen kanssa kävelen kauniimmin ja "tykymmin". Tuki on kuitenkin tarkoitettu paljaalle iholle, ja kun se oli kiinnitetty (vaikka kuinka tiukasti) 15 denierin sukkien päälle, kuului kuvauspaikasta toiseen siirtyessä vain humps ja koko hökötys tipahti nilkkaani. Niinpä sulhanen kanniskeli polvitukea kuvauspaikkojen välit, ja kirkkoon marssin tasan tarkkaan ilman sitä...

Isoveli ja käly jakoivat ohjelmia ja olivat keksineet loistoidean á la ruotsinlaivat: jokainen kirkkoon tulija valokuvattiin! Mutta älkää pelästykö, mukana olleet, niitä kuvia en sentään laita tähän... Sen sijaan kuva meistä morsiushuoneessa odottavissa tunnelmissa. Vaihtoehto olisi ollut mennä sakastiin odottamaan ja kipittää sieltä vähän vaille kolme morsiushuoneeseen, mutta minun jalkani huomioon ottaen odotimme m-huoneessa koko ajan. Sinne meno osui vielä paksuimpaan vierasrykelmään, niin että mistään salaperäisestä paikalle hiipimisestä ei ollut kyse. Lisäksi meitä käytiin ansiokkaasti naurattamassa... (Ja sulhasen mukissa on sitten ihan vain vissyä... Vettä olisi ollut tarjolla seurakunnankin puolesta, mutta sitä emme etukäteen tienneet.)


Itse vihkiäistilanteesta saittekin kuvia jo sunnuntaina. Kaikki meni hyvin, vaikka tueton morsmaikku vähän vaappuikin. Sormus ei pudonnut eikä edes kukkakimppu, joka lähti uhkaavan näköisesti kierimään alttarikaiteella (olimme kyllä Ikoolan Juhan kanssa sopineet, että hän ojentaa sen, jos se moksahtaa kaiteen sisäpuolelle...). Olin yllättävän rauhallinen koko vihkimisen ajan, liikutusitku tuli vasta sen jälkeen morsiushuoneessa.


Ainoa "kommellus" sattui vihkimisen jälkeen. Emme olleet kaason kanssa sopineet, tuleeko hän hakemaan meitä morsiushuoneesta, kun väki saippuakuplapulloineen on paikalla, mutta oletimme niin. Tämän tietokatkoksen (sattuu niitä muillekin kuin ortopedeille... ;) takia aloimme ihmetellä, kun ei kukaan käske meitä ulos - kunnes kaaso ilmestyi todeten, että "teitä lievästi odotetaan siellä"... :D



Uskokaa tai älkää, meille kävi kuten Vickanille ja Danielille: kamerat eivät olleet mukana, kun suukko vaihdettiin. Tähänastisista meille asti päätyneistä tämä on lähinnä...



Sitten käveltiin Hautaseen, joka on tässä kuvattuna edestä...


...ja tässä takaa.


Katetut pöydät kukkasineen.



Perjantaina totesimme, että paperiset pöytäliinat näyttävät vähän ankeilta ja "niiputtavat" kulmista, eikä teippaus yhteen ainakaan paranna asiaa. Kylmähermoinen morsiuspari hyppäsi siis pikku fiestaan ja lähti Tiimariin katsomaan, josko sieltä sattuisi jotain löytymään... Ja kuinka ollakaan, siellähän myytiin pakettien koristeeksi tarkoitettuja paperiruusuja! Olen kuullut, että joissakin häissä koristelut mietitään ajoissa... :D


Kättelyn jälkeen saatiin ruokaa. Morsiamen ei tosin ollut yhtään nälkä - koko päivän kaikki olivat hokeneet, että pitää syödä jottei nyykähdä, ja minähän olin syönyt aamulla ja päivällä... Mutta Hiipakan pitopalvelun ruoka oli niin hyvää, että sitä jaksaa syödä vaikkei olisi nälkäkään.


Ohjelmaa en tässä sen tarkemmin erittele, sen näitte lauantain postauksessa. Yllätyksenä vieraille jaettiin kesken kaiken salaperäinen kirjekuori jokaiseen huonekuntaan. Kuorta vastaanottaessa piti vieraiden kertoa keitä olivat ja miten olivat meihin tutustuneet. Kuoresta ilmestyi Positiivarien Kesäiloa-kirjanen, joka toivottavasti muistuttaa häistämme myöhemminkin.



Varsinaisen ohjelmaosuuden jälkeen kaikki vieraat paimennettiin ulkorappusille. Hautasessa on nimittäin vietetty häitä ennenkin...


...ja me halusimme jatkaa perinnettä.


Talo on aivan loistava juhlapaikka tällaiselle porukalle. Etupiha ja puutarha houkuttelivat väkeä viilentymään, ja tunnelma oli juuri sellainen mitä olimme toivoneet: kotoinen ja välitön. Kuulemma juhlat olivat vihkitilaisuutta myöten "meidän näköiset", ja siitä olemme erittäin iloisia.


Mutta tottahan ylläreitäkin oli tiedossa. Lakanan vetäminen ei kuulkaa ole leikintekoa silmät sidottuina...




Olimme toivoneet lahjaksi kortteja ja mahdollista muistamista häätilille. Tavaraa kertyi silti...




Eteiseen kaaso oli virittänyt lakanan, johon sai virallisen vieraskirjan lisäksi kirjoittaa meille elämänohjeita.



Vapaan sanan osuus tuotti ihania yllätyksiä, joista yksi sai minut itkemään ensimmäisen kerran julkisesti päivän aikana. Lisää siitä myöhemmin videona! Esittelimme myös ystävien tekemän tiskirättinutun...



...ja sitten kaikki naimisissa olevat naiset komennettiin eteiseen, jossa heitin kimpun sijasta tiskirätin.


Aluksi olimme suunnitelleet häihin juonnettua valokuvashow'ta, mutta koska Hautasessa ei ole projektoria, idea täytyi hylätä. Sen sijaan teimme noin puolen tunnin mittaisen PowerPoint-esityksen kummankin valokuvista aina vauvaiästä nykypäivään asti. Kuvittelimme, että esitys pyörisi Samin läppärissä vain taustana, jota korkeintaan ruokajonossa vähän vilkuiltaisiin, mutta toisin kävi. Ihmiset suorastaan asettuivat katsomaan kuvia - ei kuulemma malttanut enää kesken kaiken tuoliakaan kääntyä vetämään alleen, ettei yksikään kuva menisi ohi... Tässä äidit tutustuvat esitykseen, myöhemmin illalla väkeä istui läppärin edessä kolmessa rivissä, ja erään vieraan puoliso kantoi heille ruokasalista vaahtokarkkeja kuten elokuvissa oleville ainakin... :D


Meidänhän piti yön aikana tyhjentää Hautanen, koska se oli vuokrattu toisiin juhliin jo sunnuntaiksi. Ihanat ystävät jäivät auttamaan, ja niin ylimääräiset pöydät oli kannettu pois, yli jääneet ruoat jaettu rasioihin ja muutkin tavarat kasattu. Kävi vieläpä niin hyvin, ettemme tarvinneet taksia, vaan pääsimme ystävän kyydissä Härmän kuntokeskukseen, josta olimme varanneet sviitin hääyöksi - tangomarkkinoiden takia kun Seinäjoki ja Lapua olivat täysin tukossa. Jatkoilla istuttiin sitten sviittimme parvekkeella parantamassa maailmaa.


Tässä kuvassa Sami avaa venäläistä shampanjaa, joka ei yleensä poksahda, mutta joka nyt autossa tärisseenä ja lämmenneenä (baarikaappi ei ollut päällä eikä kylppärin lavuaarissa ollut tulppaa, niin että pulloa ei saanut kylmäksi) sinkautti korkin maailmalle kuin ammuksen... Onneksi siis olimme parvekkeella! Ja siellä pysyimmekin aamukolmeen. Käsittämätöntä, että kesäyö voi olla niin lämmin!


Aamulla totesimme, että hotellimme on tosiaan kuntokeskus - aamiaistarjoilu päättyi sunnuntaiaamuna klo 10, ja me heräsimme puolelta... Niinpä soitimme respaan ja tilasimme aamiaisen huoneeseen. Pientä ylellisyyttä!



Ystävän kyydissä pääsimme sitten takaisin Lapualle hakemaan tavaroita. Isonveljen ja kälyn sekä vanhempien luona kyläilyn jälkeen herrasväki Viitala körötteli uskollisen pikku fiestan kyydissä kotiin. "Hääauton" koristelukin oli epäilemättä meidän näköönen - en voinut käyttää takalasinpyyhkijää enkä pissapoikaa koko matkalla... :D

3 kommenttia:

  1. Kiitos, ihan kuin olisi mukana ollut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun jaoit tämän meillekin!

    VastaaPoista
  3. Oli mukava olla häissänne näin!
    Dramatiikkaakin sopiasti!

    VastaaPoista