Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kuulumisia


Tämä viikko on ollut todella rankka. Välillä ihmettelin, kuinka kunta aikoo tulla toimeen kesälomani ajan, kun nyt kuului jatkuvasti "Kaisa, Kaisa" ja ihmisiä oli ovella jonoksi asti. Toivon hartaasti että tällainen mielipuolinen hässäkkä helpottaa ensi viikolla, kun mm. esimiehen eläköitymisjuhla on pidetty. Tykkään sopivasta vauhdista, mutta siitä en tykkää, etten ehdi tehdä rauhassa annettuja tehtäviä. Esim. graafinen suunnittelu ja työn toteutus kun ei tapahdu ihan minuuteissa, ei varsinkaan, jos koko ajan joku on ovella jo seuraavan tehtävän kanssa... Suunnittelemiani julisteita voi muuten kurkata tästä osoitteesta.

Lisäksi illat ovat venyneet. Sain tosiaan erään esitetilauksen ja ensin piti pohtia sen käytännön toteutusta ihan ohjelmatasolla.


Jos joku jo ehti ihmetellä tuota postauksen alussa olevaa kuvaa, niin siinä ovat viikon iloiset asiat: FCG:ltä tullut todistus siitä, että olen suorittanut 3 opintopisteen (mitä ne ovat? 90-luvulla opiskelleena tunnen vain opintoviikot) arvosta kunnallishallinnon perusteita, sekä Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta lähetetty painotuore hautausmaaesite ja kiitoksena Pentikin lahjakortti, kun en huolinut palkaksi rahaa vaan sanoin, että uusi versio menisi vielä takuuseen... :) Tuo kunnallishallintotodistus näyttää tietysti ihan kivalta CV:ssä, mutta vähän siitä tulee haikea olo. Kun esimies lupasi minut syksyllä koulutukseen, kuvittelin sen olevan merkki siitä, että minulle kaavaillaan jatkuvaa läsnäoloa Jalasjärven kunnassa.

Tajusin eilen, että häihimme on 1,5 kk. Joko pitäisi alkaa panikoida? :) No, ei onneksi ole aihetta. Kuulutukset ovat vielä ottamatta, sormus kaupassa, puku ompelijalla (jospa sitä ensi viikolla ehtisi sovitukseen...) ja kukat tilaamatta, mutta muuten kaikki on ainakin alustavasti sovittu. Noihin vielä hoitamattomiin asioihin tartumme sitten, kunhan vajaan kolmen viikon päästä jään lomalle.

Oikeastaan tällä hetkellä nautin siitä, että on vielä "hyvä syy" surffailla hääsivustoilla ja tiirailla hääohjelmia netistä. Esimerkiksi eilen sain eräältä keskustelupalstalta loistoidean. Tiedoksi kutsutuille: jos teillä on digikamerat häissä mukana, suunnittelemme ennen juhlien päättymistä kopioivamme ottamanne kuvat omalle läppärillemme! Se on joka tapauksessa paikalla pyörittämässä valokuvaesitystä.

Eilen juutuin katsomaan netistä Sub.tv:n sarjaa Meidän häät. Valitsin pari jaksoa lyhyiden kuvausten perusteella. Ensimmäisessä niistä parikymppinen morsian vaati, että kaiken on oltava täydellistä, epäili, osaavatko kaasot hoitaa kaiken niin kuin pitää, poti niin tolkutonta häästressiä, että ohjelmassa hänet vietiin päiväkylpylään ihan vaan rentoutumaan - vihkimisen jälkeen hänen äänensä oli ihan käheä, kun hän oli koko aamun huutanut ihmisille... :P Haastatellut kaksi kaasoa istuivat vierekkäin tod näk morsiamen valitsemissa samanlaisissa puvuissa, jotka eivät oikein heidän tyyliinsä sopineet, vastailivat totisina ja lyhytsanaisesti kysymyksiin ja antoivat rivien välistä ymmärtää, että helpotus oli suuri, kun häät olivat vihdoin takana.

Toisessa jaksossa sekä sulhanen että morsian olivat liikuntarajoitteisia, joten se jo yksin herätti kiinnostukseni. (Anopille terkkuja: nyt olen nähnyt morsiamen, joka on kannettu kirkkoon kultatuolissa!! :D) Pyörätuoleista huolimatta he olivat hyvin vakaasti jalat maassa (heh :). "Jos jokin menee häissä pieleen, niin - no, sitten se menee", totesi nauravainen morsian. Hänellä oli kolme kaasoa, joista kaksi tunnistin: OI-ihmisiä, joiden kanssa olin silloin vuosia sitten samalla sopeutumisvalmennuskurssilla Lahdessa. Nämä kaasot olivat selvästi valinneet itse asunsa häihin, koska ne olivat kunkin oman tyylin mukaiset ja he näyttivät niissä hyvin sieviltä. Ja nämä kaasot puhuivat toistensa suuhun innoissaan kertoessaan, miten hauskaa häiden suunnittelu oli ollut, miten vapaat kädet he olivat saaneet, miten he olivat olleet enemmän tohkeissaan kaikesta kuin itse morsian.

Toivon hartaasti, että minun kaasollani on samanlaiset tunnelmat kuin noilla jälkimmäisen jakson tytöillä (jakson voi muuten katsoa täältä). Sanoin jo Samille, että jos alan hääaamuna, yhtenä elämäni tärkeimmistä aamuista, huutaa ihmisille, minua saa potkaista... Edelleen kun olen sitä mieltä, että jos haluaa vain järjestää hyvät bileet, voi pitää vaikka synttärit. Mutta jos haluaa sitoutua toiseen ihmiseen loppuelämäkseen, sen pitäisi heijastua jo häissäkin. Mitä sitten, jos jokin menee pieleen - sitten se vain menee, ja aina voi käyttää mielikuvitusta! Kysyin Samilta, mitä hän aikoo tehdä, jos hän Lapuan tuomiokirkon alttarilla huomaa unohtaneensa sormuksen Jalasjärvelle. "Otan vähin äänin oman kihlasormukseni ja laitan sen sulle", hän totesi rauhallisesti. Niinpä! :)

Kauhistus, minun pitäisi selkeästi blogata useammin, ettette joutuisi lukemaan tällaisia vuodatuksia. Mutta tuli vain sellainen olo, että olisi kirjoittamista ja siihen aikaakin... Nyt alan vähitellen pukeutua hautajaisvaatteisiin, Samin isoäiti saatetaan tänään haudan lepoon. Onneksi ainakaan vielä ei sada.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Hyvä että sinulla on jalat maassa tuon häätouhun kanssa ja noin mukava mies vielä mieheksesi lupautuneena, jos ei itselläni olisi samanmoista voisin olla vaikka kateellinen.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että vuodatat kaiken hiljaiselon jälkeen. Meillä köhitään ja yskitään. Ja minä maalaan sisällä mööbeleitä, kun sade ei päästä varsinaisiin maalaushommiin pihalle.

    VastaaPoista
  3. Mä oon myös seurannut noita hääohjelmia, kun ne näkyvät netissä, ihan uteliaisuudesta. Ja monesti kauhistuttaa. En haluaisin sellaisia häitä kuin niissä näkyy. Enkä usko, että sinun häistä voisikaan tulla sellaisia. Teillä molemmilla on niin paljon järkeä ja elämänkokemusta, että varmasti selviätte ilman minkäänlaista panikointia.

    Olen myös ollut monenlaisissa häissä. Parhaat tähän mennessä (täällä uskaltaa sanoa, kaikkien kuullen ei uskalla, ettei arvostelisi) ovat olleet mun siskon häät. Meitä oli neljä vierasta, kirkossa vihittiin ja sen jälkeen kahvit. Ne olivat ihanat häät ja jos mulle suodaan mahdollisuus mennä naimisiin, haluan samanlaiset.

    VastaaPoista
  4. Kaima, itse asiassa minäkin haaveilin juuri ihan pikkuruisista häistä, kummankin perheet vain. Mutta sitten todettiin, että on niitä kavereitakin kiva kutsua...

    Piia, paranemista sinne teille!! Täällä sade alkoi iltapäivällä ja jatkunee huomisen.

    Lea, tuollaisesta miehestä saa olla kyllä kiitollinen. :)

    VastaaPoista
  5. Mihin sua saa potkaista, jos huudat? Viimeisimmäksi uusittuun jalkaan vai siihen toiseen vai johonkin muualle? :)

    Hauskoja häävalmisteluita, teillä on vielä rutkalti aikaa!

    VastaaPoista
  6. Heini, kiitos mielellään oikeaan jalkaan, kun siinä on nyt ehjä ydinnaula eikä siihen tullut leikkauksessa murtumaakaan... :D

    Sovimme Samin kanssa, ettei hääkakkua leikatessa kumpikaan polkaise. En ensinnäkään ymmärrä koko "perinnettä" ja toiseksi totesimme, että olisi kiva jos morsianta ei tarvitsisi kiikuttaa taas ortopedin puheille. :P

    VastaaPoista