Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Elämän monet kasvot

Kuluneen vuorokauden aikana tunteet ovat myllertäneet laidasta laitaan.

Meillä ei ollut mitään aikomusta tehdä häävalmisteluja tänä viikonloppuna. Sitten menimme alakerran askartelu- ja käsityöliikkeeseen, koska tarvitsin kuminauhaa. Ja siellä näimme kivoja korttipohjia. Päätimme, että niihin tehdään kutsut. Ja kun myyjätätiä tarvittiin joka tapauksessa tilaamaan niitä pohjia lisää, valitsimme sitten siinä samalla tilattavaksi sisäpaperin + käsiohjelman kartongin... Ja kun tulimme kotiin, ryhdyimme suunnittelemaan kutsun tekstiä ja sitten käsiohjelman tekstiä. Ja sitten Sami yritti asentaa skanneria läppäriinsä, jotta voisimme mökillä skannailla helposti elämämme kuvia powerpoint-esitystä varten (asentaminen kyllä onnistui, mutta skanneri ja Vista eivät pidä toisistaan, joten läppärillä ei ainakaan tuota laitetta voi käyttää... :P).

Minä puolestani rupesin penkomaan valokuvahyllyä, ja "albumoin" noin parisataa kuvaa. Kyllä, tyhjä albumi oli, mutta kun kukaan ei ollut laittanut aikanaan teetettyjä kuvia sinne... Elin uudelleen vuodet 2003-04, kaikkien kuvien olemassaoloa en edes muistanut. Ja sitten otin vihdoin itseäni niskasta ja päätin, että digikamerakaudenkin kuvat on teetettävä nyt oikeiksi valokuviksi. Ei ole sama, vaikka ne ovat koneella. Minä haluan, ettei albumiketju katkea! Tein Ifolorille 70 kuvan tilauksen - postimaksuineen runsaat 10 euroa... Eli itseäni aion ottaa niskasta myös myöhemmin, kunnes päästään nykyhetkeen asti.

Hääasiat ovat nyt sitten pyörineet mielessä, vaikka paljon jo helpotti, kun ohjelmasta on jonkinlainen runko. Itse pääasiathan aina papista ja kirkosta valokuvaukseen olemme jo viime syksynä ja talvena järjestäneet. Sitten huomasin, että Leen@n blogi oli päivittynyt ja sain hänen veljensä kirjoittamana lukea, että kunniakierros on alkamassa. Vaikka emme tunne kuin blogin kautta, ja vaikka tiedän, että kuolema on vain portti jonka kautta kuljetaan Kotiin ja siellä tavataan sitten ihan oikeasti, itku tuli. Elämän ääripäät yhdessä vuorokaudessa.

Levollista sunnuntaita teille.

4 kommenttia:

  1. Olen ollut saattamassa äitini haudanlepoon. On itketty, mutta on naurettukin. Muistotilaisuudessa muisteltiin ja iloisia asioita tuli mieleen. Äiti oli persoona, joskus voimillekin käyvä, mutta häntä kaipaan. Äiti on ollut aina ja nyt on opeteltava elämään ilman häntä. Hautajaisista palatessa, kun äidin kotiin palasimme, aioin kiirehtiä hänelle kertomaan, mimmosta oli ja ketä oli paikalla ja mitä tarjottiin ja...mutta äiti ei istu enää keittiön pöydän vieressä odottamassa. On poissa huoli äidistä, voinnista ja pärjäämisestä, mutta niin on paljon muutakin. Jo tänään tuli esille asioita, joita olisi pitänyt häneltä kysyä ja nyt ei voi.
    Näin elämä menee, toiset lähtee ennen toisia, isä lähti jo 25 vuotta sitten. Sisaren tytär(9v) joka ei koskaan pappaa nähnyt, kysyi, että onkohan pappa siellä mummia vastassa. Sanoin, että varmasti on ja sanoo: "kerkesin jo ootellakin, on ollut vähän outoa, kun kukaan ei komentele".
    Kevätaurinko sai kukkaset haudalla loistamaan - äiti oli kukkien ystävä.

    VastaaPoista
  2. Tuula, lämmin osanotto. Ajatuksissani olit pääsiäisen kommenttisi aikaan, mutta niin vain jäi vastaamatta.

    Omat vanhempani alkavat olla siinä iässä, että väkisinkin välillä miettii miltä tuntuu kun... Mutta ei sitä osaa kuitenkaan etukäteen ajatella miltä se tuntuu. Onneksi on kuitenkin se toivo, että siellä toisella puolella odotellaan.

    Haleja!

    VastaaPoista
  3. Elämän ääripäät tosiaan yhdessä päivässä, siihen kuitenkin uskottava että kaikella tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa. Kuten sillä miten kuminauhan hausta seurasi häävalmistelunne.

    Me ei lähetetty yhtään hääkutsua ... todistajina kummankin sisar ja muuna hääväkenä Koon äiti, mun vanhemmat ja siskoni mies & tytär. Kotiin palattuamme sähköpostilla sitten kutsuttiin kaverit "fingerfoodille" siihen pubiin, jossa olimme tavanneet.

    VastaaPoista