Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Väsyneen viikon loppu

Tällä viikolla on ollut väsy. En tiedä, johtuuko se lomaltapaluusta (vaikka vuorokausirytmimme ei pahasti nitkahtanutkaan), keväästä vai siitä, että olen töissäkin saman kerroksen sisällä kulkenut paljolti ilman keppiä, mutta iltaisin olen ollut uppokumossa. En ole paljon siis jaksanut tännekään kirjoitella. Onneksi nyt on viikonloppu.

Joskus muutama viikko sitten minua jostakin käsittämättömästä syystä lähestyttiin blogikyselyllä. Käsittämättömästä siksi, että viesti tuli ihan suoraan omaan sähköpostiini, ja näköjään vastaajat oli valittu "aktiivisimpien" joukosta. Kysymykset tosin olivat sellaisia, että ilmeisesti kysely oli oikeasti tarkoitettu muotibloggaajille...

Joka tapauksessa vastasin ja klikkasin vielä sitäkin ruutua, jossa viestintätoimisto Deski kysyi, haluaisinko tiedotteita. No, niitä on nyt sitten satanut - Deski siis välittää ihan kaikenlaisia tiedotteita, kotitalousopettajien lausumista Hartwallin kivennäisvesiasioihin. 

Tulette varmaan niitä näkemään myöhemminkin, mutta nyt julkaisen tämän blogikyselytiedotteen:

Viestintätoimisto Deski Oy 26.03.2010 kello 11.36


Suomessa bloggaajat ovat aikuisia naisia



Tiedote luettavissa myös:
http://deski.fi/page.php?page_id=23&tiedote_id=11031&aika=3151156x031139261001

”Teinityttöjen pitämät muotiblogit” on myytti, joka ei pidä paikkaansa. Suomessa blogeja kirjoittavat aikuiset naiset, iso osa iältään 31–40-vuotiaita. Bloggaaminen on tärkeä ja aikaa vievä harrastus, josta myös toivotaan tienestejä. Tiedot ilmenevät Viestintätoimisto Deskin tekemästä blogikyselystä.

Blogikulttuuri on kasvanut räjähdysmäisesti Suomessa. Varovaisestikin arvioituna blogeja on maassamme kymmeniätuhansia, ja uusia putkahtelee päivittäin kymmeniä. Blogit ovat myös erittäin seurattuja, suosituimmilla blogeilla on tuhansia lukijoita. 
- Osa lukijoista vertaa blogeja aikakauslehtiin, eli niiden parissa vietetään aikaa usein samoin perustein kuin aikakauslehtien parissa, kertoo Viestintätoimisto Deskin markkinointijohtaja Tiina Hosiokoski. 

Tyypillisesti blogeja on pidetty teinityttöjen hömpötyksenä, mutta mielikuva ei pidä paikkaansa. Viestintätoimisto Deskin tekemän blogikyselyn mukaan bloggaajat ovat pääsääntöisesti aikuisia naisia.
- Lähes puolet vastaajista on iältään 31–40-vuotiaita, ja valtaosa on naisia. 

Reilu neljännes vastanneista kirjoittaa ruoka-aiheista blogia, vajaa neljännes käsittelee muoti- ja life style -aiheita, ja reilut 10 % pitää sisustusblogia. Muita suosittuja aihepiirejä ovat muun muassa käsityöt, arki ja perhe sekä kulttuuri.

Harrastuksesta tienestejä

Bloggaajat ottavat harrastuksensa hyvin vakavasti, varsinkin jos katsotaan siihen käytettävää aikaa.  
- Lähes puolet käyttää bloggaamiseen 4 – 7 tuntia viikossa, ja neljännes yli 7 tuntia, itsekin vapaa-ajallaan aktiivisesti bloggaava Hosiokoski kertoo.
- Toki täytyy muistaa, että tutkimukseen vastanneet bloggaajat on valittu otokseen subjektiivisesti ja ovat lähtökohtaisesti niitä aktiivisimpia. Lukuja ei voi yleistää kaikkiin yli 30 000 bloggaajaan Suomessa. 

Tutkimukseen vastanneista bloggaajista lähes 80 % myös tienaisi mielellään harrastuksellaan. Edelleen iso osa kokee jakavansa lukijoilleen uutta tietoa ja uskoo vaikuttavansa kirjoittamillaan asioilla lukijoidensa mielipiteisiin.
- Bloggaajat kirjoittavat blogiaan toki myös itselleen ja blogi on itseilmaisun keino, mutta se on myös kanava vaikuttaa. He välittävät tietoa mielellään, ja lähes kaikki tutkimukseen vastanneet bloggaajat vastaanottaisivat mielellään esimerkiksi tuotenäytteitä ja muita viestejä yrityksiltä ja yhteisöiltä, Viestintätoimisto Deskin markkinointijohtaja Tiina Hosiokoski kertoo.

Raportti tutkimuksesta on ladattavissa osoitteesta: 
http://www.tiedottaja.fi/wp-content/uploads/2010/02/Tutkimus_blogit_ja_viestinta_20101.pdf 

Lisätietoja:

Tiina Hosiokoski, markkinointijohtaja
Viestintätoimisto Deski Oy
045 1304 831
tiina.hosiokoski@deski.fi

Viestintätoimisto Deski Oy
Toimittajien ideapankkia ylläpitää Viestintätoimisto Deski Oy. Deski on viestintätoimisto, joka tarjoaa uudenlaisia konseptoituja viestintäpalveluja ulkoiseen ja sisäiseen viestintään. Viestintätoimisto Deski on perustettu vuonna 2005, ja se kuuluu Suomen 15 suurimman toimiston joukkoon. Kotisivut: www.tiedottaja.fi.
 
Kannattaa muuten lukaista tuo tutkimusraporttikin, siinä on vain 13 sivua ja kaavioita, joten kyse ei ole mistään valtavasta lukemistosta. Järkytyin entistä enemmän raporttia lukiessani, sillä olin tosiaan tullut valituksi 150 vastaajan joukkoon. En kyllä tiedä, kumman blogin takia (Tuumooksia oli tuolloin vielä julkinen), mutta olettaisin että Kerällä-blogin. Harmi vain, että valituista vain 5 % edusti käsityöblogeja - kuvittelisin, että osuutemme bloggaajien kokonaismäärästä olisi kuitenkin kilpailukykyinen jopa muotiblogien kanssa. Raportissa luetellaan ehdot, joiden mukaan vastaajat oli valittu, mutta mietin väkisinkin, oliko otanta sittenkään tarpeeksi laaja-alainen. 
Ja minä en kyllä osaisi ajatella ihmisten kuvittelevan, että bloggaajat ovat teinityttöjä - pitäähän jokainen itseään kunnioittava poliitikkokin blogia! 
 
Mutta koska jaksoit lukea reippaasti tänne asti, voit nyt piipahtaa nauramassa makeasti. Iloista ja levollista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti