Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kohde liikkuu

Torstaina tapahtui sellaista, mitä en ole tehnyt viiteen kuukauteen: kävelin keittiöstä olohuoneeseen ja parin NCIS-jakson jälkeen takaisin - ilman keppiä. Itku tuli, kun pääsin sohvalle.

Minähän sain lääkäriltä luvan varata täysin vasemmalle jalalle, mutta kehotuksen käyttää sauvaa, jotta vino polveni ei kipeytyisi. Totesin kuitenkin, että kun vielä päivää ennen naulan katkeamista syksyllä olin vesijuoksemassa ja päivää sitä ennen reippaalla sauvakävelylenkillä, ja kun aikanaan "laihoina vuosinani" tapasin juosta osan lenkkiä, en totisesti rupea kulkemaan jatkuvasti sauvan kanssa 35-vuotiaana. Polveni on ollut kipeä syksystä 1987 alkaen, mutta tiedän, että paras apu siihen on ympäröivien lihasten vahvistaminen - sekä tietysti se toivomani polvituki, KELAsta ei ole vielä kuulunut.

Enkä totisesti aio kävellä heinäkuussa Lapuan tuomiokirkon käytävää sauvan kanssa - kyllä Samin käsi saa riittää!

Tänään olenkin sitten vähinsä harjoitellut sauvatonta kävelyä. Yritän pitää järjen mukana: vähän kerrallaan, tuntemusten mukaan. Iloisia hetkiä ovat ne, jolloin oikeasti unohdan koko sauvan ja lähden reippaasti liikkeelle muuten. Tai no, reippaus on ehkä liioittelua, sillä hidastahan tämä menoni on. Siitä olen sentään kiitollinen, että kun ennen leikkausta varoin oikeaa jalkaa, "sain" sitten vaihtaa vasempaan: kuinka heiveröinen olisinkaan, jos olisi viisi kuukautta varonut samaa tassua!

Jalan siirtäminen eteenpäin on jo itsessään ponnistus, kun ei ole keppiä, johon tukeutua. Ja joka askeleeseen pitää keskittyä. Olen kuin lapsi, joka opettelee kävelemään, keskittyy, ponnistaa, ottaa tukea huonekaluista. Mutta pääsen eteenpäin. Olen kiitollinen. Iloitsenkin kuin lapsi.

4 kommenttia:

  1. Tassua sitten vaan toisen eteen, mutta varovasti askel kerrallaan!

    VastaaPoista
  2. Kyllä jalka kertoo, kun on liikaa reippailtu. Mutta on ihanaa, kun voi esim. keittiöhommissa jättää kepin sivuun ja saa molemmat kädet vapaiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kiirehdi siltikään liikaa. Ota päivä ja askel kerrallaan.

      Poista