Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kaisa kävi kaupassa

Aamulla pettymys oli suuri. Olimme suunnitelleet täksi päiväksi seikkailuretkeä lähimpään ruokakauppaan, mutta eilen sulat jalkakäytävät olivatkin kymmensenttisen lumikerroksen peitossa!

Vaan onneksi ihan oikeasti tähän aikaan vuodesta uusi lumi on vanhan surma. Auraajan ja auringon ansiosta sula maa pilkisti kohta taas esiin. Ja niin lähdettiin. Juu tiedän, ehkä tällaisen talven jälkeen olisi kannattanut ensimmäiselle seikkailuretkelle pyrkiä mieluummin kirkkoon kuin sunnuntaikauppaan, mutta S-marketissa ei ole rappusia - pääsin kulkemaan koko retken potkupyörä turvanani.

Ja mitä ostaa kunnollinen perheenemäntä päästyään sinne kauppaan ihan itse 5 kk tauon jälkeen?



Mutta eikös se mielialan hoitokin ole tärkeää? Ja kyllä me ostimme ihan ruokaakin... Uskokaa tai älkää, muistan edelleen pankkikortin tunnusluvun!

Ja kotona olen alkanut kävellä yhä pidempään ilman keppiä.

Ihanaa sunnuntaita!

J.K. Meinasin unohtaa - oli pakko kuvata tämä kynsilakka vielä erikseen. Kivaa, kun meille titaani-ihmisille on omat meikitkin nykyään! :D

4 kommenttia:

  1. Tottakai nuo tärkeitä, voi kuvitella mitä mulle tulisi jos sanoisin Koolle "tuo sitten myös kynsilakkaa"! Tuo titaanilakka on kyllä huippu.
    Sunnuntai-iloa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä sinä olet peruspositiivinen pohjalainen. Ja sitten tuo sinun mukavasti pilkahteleva huumorintajusi on vailla vertaa. Vietäpä mukava lomaviikko!

    VastaaPoista
  3. Heljä, itse asissa tuo oikeanpuoleisin lakkapullo on Samin hyllystä ottama - joskin hän taisi nostella niitä esiin järjestyksessä. :) Osa oli nimittäin niin korkealla, etten olisi yltänyt sinne terveenäkään, saati nyt, kun kärry oli tiellä... :)

    Piri, kiitän pohjalaisten puolesta! :) Meidän iloisuuttamme ja huumoriamme kun harva ymmärtää - se on sukua brittiläiselle kuivalle tilannekomiikalle ja ironialle ja pitää olla samalla aaltopituudella jotta tajuaa, ettei pohjalainen ole puolina aikoina tosissaan! :)

    VastaaPoista