Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kaikesta on 20 vuotta

Aikuisilla oli ennen tapana sanoa, että kaikesta on 20 vuotta. Alan ilmeiseti tosiaan keski-ikäistyä, kun sanon nykyään samoin.

Eilen luin Blogisiskon Aurora-blogista, että ensimmäinen Aurora-kirja ilmestyi 20 vuotta sitten. Aloin muistella, että minähän tutustuin Anna Amnelliin eli tuolloiseen Pirkko Pekkariseen silloin, kun kummankin ensimmäinen nuortenkirja ilmestyi. (Minä olin kirjoittanut kaksi lastenkirjaa eli Laura-kirjat aiemmin.)

Pikainen laskutoimitus jysäytti tajuntaan sen tosiasian, että ensimmäisen Hullun luokan ilmestymisestä tulee tänä keväänä 20 vuotta - ja 10-osaisen sarjan viimeisen osan ilmestymisestä syksyllä 10 vuotta. Ja yhä vain ihmiset puhuttelevat minua kirjailijaksi ja luulevat, että suunnilleen vain istun tornikamarissa kirjoittamassa...



Hullun luokan syntyvaiheista voi lukea kotisivuiltani täältä. Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaahan tein yhdessä luokkakaverini Minna Kulmalan kanssa. Idea syntyi omaksi iloksi - ja sellaiset ideat yleensä lähtevätkin lentoon.

Onneksi en silloin oikein edes tajunnut kirjasarjan suosiota, mutta aikamoista hullunmyllyä tuo 90-luku oli kaikkine kirjailijavierailuineen. Ilman Hullua luokkaa en ikinä olisi reissannut niin paljon. Toista viikkoa yksin Tukholmassa esiintymässä suomalaiskouluissa ja -luokissa, joissa lapset eivät tunteneet sellaisia uusia suomen sanoja kuten levyasema (kun kerroin kirojittavani tekstinkäsittelylaitteella) oli maalaistytölle varsin avartava kokemus. Puhumattakaan niistä suomalaisista kohteista, joihin reissasin. Nuorena sitä vielä jaksoi. :)

Hullu luokka elää 90-lukua, sarjan viimeisissä osissa kuvaan ilmestyvät kännykät, mutta netistä ei muistaakseni edes puhuta. Silti kirjoja luetaan yhä, saan aina silloin tällöin postia nuorilta esitelmäntekijöiltä. Lyhyin ja ytimekkäin viesti tuli taannoin: ei alkutervehdystä, ei nimeä viestin lopussa, vain otsikko ja sitten teksti: "Mitkä ovat keskeiset aiheesi? vastaa ennen 5.2.2010 perjantai sillon pitää esittää kirjaesitelmä". Sen verran on täti vuosien mittaan oppinut, että vastasin tietysti - ja kehotin nuorta kirjoittajaa etsimään tietoa kotisivuiltani. Vaikka esitelmässä luettaisiinkin tekstiä suoraan sieltä, on tekijä joutunut näkemään vähän eenmmän vaivaa kuin jos olisi saanut lukea tekstiä suoraan viestistäni. :)

90-luvulla Hullu luokka -sarja oli ilmeisesti kustantajallekin kohtuullinen rahasampo. Jossakin vaiheessa sarjan ulkoasukin yhtenäistettiin ja luvattiin, ttä uusia painoksia otetaan niin, että sarjaa on aina saatavilla. No, ihmisten vaihtuessa vaihtuivat myös ajatukset - joku vuosi sitten saimme kuulla, ettei ko. kustantaja aio enää julkaista lainkaan nuortenkirjoja. Sarjan oikeudet palautuivat näin kirjoittajille. Lähetimme muutamalle kustantajalle tarjouspyynnön sarjan julkaisusta ja kiinnostustakin oli, mutta lopulta kukaan ei ottanut luokkaa siipiensä suojaan. Olisi pitänyt taata, että kirjoitamme sille vielä jatkoa, ja siihen emme olleet valmiita.

  
(Pahoittelut surkeista kuvista, olen nämä joskus pienentänyt kotisivujani varten.)




Toki välillä olemme Minnan kanssa leikitelleet ajatuksella uudesta osasta. Olisi hauska nähdä, miten sekä luokka että kirjoitustyylimme olisi muuttunut. Mutta eiköhän se ole niin, että Hullu luokka teki tehtävänsä, toi iloa nuortenkirjoihin, jotka 80-90-luvun taitteessa olivat kovin ongelmakeskeisiä. Hullujen luokkien revittely, liioitteluun, tilannekomiikkaan ja sarkasmiin perustuva huumori mutta silti ystävällinen ja hyväksyvä maailma on toivottavasti helpottanut muutaman koululaisen elämää. Eivät vain aikuiset tarvitse joskus todellisuuspakoa.

10 kommenttia:

  1. Onneksi on kaikkea kivaa uuttakin :)
    Minä luen Viisikko-kirjoja nyt..

    VastaaPoista
  2. Mulla on "kaikesta" 30 vuotta...
    Halaukset - eikö ole ihanaa kun on perjantai ja edessä viikonloppu!

    VastaaPoista
  3. Kaisa,
    muistan Sinut elävästi. Sinulla oli vihreä aika romanttinen mekko ja hyvin pitkä kaunis tukka, joka oli luonnonkiharasti laineilla. Olit niin kuin keijukainen.

    Minä en voinut nauttia Aurora-kirjojen ajan kirjallisista iloista juuri ollenkaan muualla kuin kotona ja ystävien kanssa. He ovat tukeneet ja rohkaisseet minua jatkuvasti.

    Olin työssä, josta en saanut vapaata mihinkään, mikä liittyi kirjoittamiseeni. Siihen suhtauduttiin vihamielisesti.

    Kerran ryntäsin suoraan työn jälkeen taksilla libristitilaisuuteen, ja siellä oli tietenkin läsnä kustantajan valokuvaaja. Naama kiiltää ja hymy säteilee siinä kuvassa.

    En käynyt missään kirjailijayhdistyksissäkään ennen kuin seitsemän vuotta ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Hain monta kertaa Kirjailijaliittoon, mutta pääsin sinne vasta, kun "valta vaihtui" siellä, pääsin ihan samoilla kirjoilla, joilla olin hakenut aikaisemminkin.

    Se oli sitä aikaa, jolloin ei suvaittu tyttökirjoja, joissa oli iloisia palvelustyttöjä tai ei-vasemmistolainen koulutyttöjen näkökulma vuoden 1905 suurlakkoon.

    Opetin aikuisia ja eräs oppilaani oli kirjailija, joka neuvoi minua hakemaan Nuorisokirjailijoihin, joista en ollut kuullutkaan aikaisemmin.

    VastaaPoista
  4. Niin se aika rientää Kaisaseni! ;) Näin voi sanoa tällainen mummeli. ;DD Mutta entäs jos kirjoittaisitte Hullun luokan keski-ikäistymisestä! :o

    VastaaPoista
  5. Matleena, jatkan ideaasi. Hullun luokan luokkakokous!

    VastaaPoista
  6. Niin Anna, eikö kuulostakin hullun hauskalta tapaamiselta! ;D

    VastaaPoista
  7. Hullun luokan luokkakokous kuulostaisi hauskalta... :)

    Mutta hyvähyvä kun et laittanut suoraan vastauksia esitelmäntekijälle. Aikamoinen lähestymistapa ja kertoo jo paljon tekijästä. No, on minunkin jälkikasvuni tukeutunut kirjan lukemisen sijasta filmatisoituun versioon ja saanut hyväksytyn (sekä opettajaäidin kunnon moitteet).

    Minä yllätän itseni laskemasta melko usein, mitenkäs kauan oikein onkaan jostain ajankohdasta. Millään en ymmärrä, että 90-luvusta on 20 vuotta, vaikka lapsikin on sen ikäinen, mutta minä en vain ole vielä vanhentunut niin paljoa...

    VastaaPoista
  8. Hullut luokat oli ehdottomasti mun lempparikirjoja! Joku yksilö löytyy vanhemmilta kirjahyllystä, mutta lähinnä taisin raahata niitä kerta toisensa jälkeen kirjastosta. En aluksi tajunnut, kun luin käsityöblogiasi, että ole Se Kaisa Ikola, mun lapsuuden idoli (mäkin olisin halunnut osata kirjoittaa niin hyvin).

    VastaaPoista
  9. Minäkin sen tunnustan, olen lukenut kirjojasi. Tuota hullua luokkaa varmaan viimeksi.
    En tainnut ihan itse niitä kotiin kantaa, tyttäret (toisen kanssa olet taas tekemisissäkin, kun parannuit) ne silloin. Kivoja olivat lukea, taidan ottaa uusiksi.
    Tiina kirjatkin luin uusiksi n. 20 vuotta sitten ;)
    Älä itseäsi vielä vanhaksi tunne, sitten kun 2*20 vuotta on kulunut, voit ehkä miettiä.
    Kivaa on kun päivät kuluvat toipumisen ja työn merkeissä. Siitä kiitetään Isää.

    VastaaPoista
  10. Ota vaan rauhallisesti ja päivä kerrallaan. Ja onneksi pistit hänet hakemaan tietoa itse.

    VastaaPoista