Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tuntematon Kaisa


Ronja muisti minua plaketilla. Kiitos siitä!

Plaketin vastaanottajan velvollisuuksiin kuuluu kertoa itsestään seitsemän sellaista asiaa, joita muut eivät tiedä. Koska minä kerron täällä blogissa "kaiken", piti vähän aikaa nikotella, mitä kertoisin - kun kaikkea en kuitenkaan aio kertoa. :) Tässä kuitenkin seitsemän enemmän tai vähemmän tuntematonta seikkaa Kaisasta.

  1. Olen kaikkiruokainen, mutta on yksi kotiruoka, josta en pidä: hernekeitto. Syytä en tiedä, mutta lapsesta saakka en ole voinut sietää hernekeittoa. Syön sitä toki, jos kohteliaisuus tai kiljuva nälkä vaatii, mutta silloin yritän nielaista lusikalliset niin nopeasti, etten maista mitään, ja säästän viimeiseksi leipää tai salaattia, jotta saan keiton maun heti pois suustani.

  2. Olen aina halunnut opetella ampumaan, mutta vielä en ole saanut itsestäni irti tehdä mitään asian eteen. Kun olin pari vuotta sitten Lahdessa OI-sopeutumisvalmennuskurssilla, eräs Invalidiliiton kuntoutuskeskuksen henkilökunnan jäsen, muistaakseni itse SM-tason ampuja, toi aseensa kokeiltavaksemme. (Se oli pultattu pöytään niin, ettei rekyyliä ollut - vähän paha, jos pyssy potkisi OI:laisten olkapäitä hajalle...) Naksautin ensimmäisellä laukauksellani napakympin, ja siitä olen hautaan asti ylpeä - ottaen huomioon, että yleensä en osu edes paperitollolla roskakoriin...

  3. Olen syntynyt organisoimaan asioita, omiani ja valitettavasti myös muiden (lue: syntynyt sihteeriksi). Ehkä taustalla on se, että tämä liikkumiseni on välillä ollut sitä mitä se on tälläkin hetkellä. Kun klenkkaa keppien kanssa paikasta A paikkaan B, pitää suunnitella järjestelmällisesti, minne menee ja mitä tavaroita pystyy samalla kuljettamaan mukana ja missä järjestyksessä - tai missä järjestyksessä pyytää toista viemään ne tavarat. Isoveli totesi joskus, että jos minulla ei olisi OI:ta, olisin mennyt armeijaan ja kotiutunut vähintään vänrikkinä. En tiedä vieläkään, oliko se kohteliaisuus vai loukkaus... :P

  4. Motoriikkani on monilta osin pikkulapsen tasolla. Taustalla lienee se, että minulta puuttuu varhaislapsuuden liikkumiskokemus kokonaan, kun opin kävelemään vasta 4,5-vuotiaana. Olen kömpelö ja pudottelen tavaroita - nukkekotiasioissa saan tosissaan keskittyä, etten kaada koko sisustusta, kun lisään huoneeseen jotakin. Aikanaan kävin vuoden verran vatsatanssissa, ja se teki hyvää: kaikki jalkani oppivat menemään samaan suuntaan yhtä aikaa.

  5. Käytän villasukkia, jos ylipäänsä käytän sukkia. Vain lenkkareihin puen puuvillasukat. Villasukkia löytyy siis kaikissa lempiväreissäni. Sukkahousut puen ylle ehkä kerran vuodessa, jos on juhlat ja niin kylmä, ettei tarkene paljain säärin - samanlaisessa hätätilassa voin kesäaikaan leggarien kanssa laittaa 20 denierin nilkka- tai polvisukat. Kesällä kuljen paljain jaloin (tai siis toki kengät jalassa, mutta ilman sukkia) jos suinkin pärjään. Tästä voi päätellä, etten pukeudu töihin mihinkään fiksuun jakkuasuun, vaikka hätätilanteita varten sellaisenkin saan jostain esiin kaivettua.

  6. Pääni ei kestä kuumaa eikä kylmää. 80-luvun "pää paljaana 25 asteen pakkasessa" -muoti oli teini-ikäiselle kauhistus, kun "kaikki" olivat paljain päin ja minä en voinut. Talvisin suojelen päätäni viimalta ja pakkaselta myssyin, kesällä sitaisen sen suojaksi huivin, jos lähden vähänkään pidemmäksi ajaksi aurinkoon. Vain loppukeväästä ja alkusyksystä voin hulmautella kutrejani vapaasti.

  7. En osaa matematiikkaa enkä ole koskaan osannutkaan - enkä todennäköisesti myöskään koskaan opi! ;)
Tapani mukaan en haasta tähän ketään nimeltä, mutta jokainen halukas bloggaaja voi ottaa haasteen vastaan!

1 kommentti:

  1. Luulin olevani ainoa suomalainen maailmassa joka ei voi sietää hernekeittoa! Vältän myös sukkia viimeiseen asti, täällä Irkkulassa pärjään joskus jopa läpi vuoden sukitta kaikkien kauhuksi. Olipa hauska huomata nämä yhteneväisyydet.

    Hyvää toipumisen viikkoa toivottelee
    Heljä

    VastaaPoista