Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 1. tammikuuta 2010

010110

Oli ihan pakko käyttää tuo otsikko, vaikka se ehkä on jo kulunut. :)

Monissa blogeissa on vuosikymmenen vaihteen kunniaksi käyty läpi kunkin elämän tärkeimpiä käänteitä 2000-luvulla. Omassakin elämässäni vauhtia on riittänyt. Millenniumista en tiedä mitään: olin koko uudenvuodenaaton 1999 siivoamassa ja järjestämässä Lapualla suloista vuokrayksiötäni, jossa tehtiin remppaa ja johon muutin seuraavan tammikuun alussa gradua tekemään vuoden ajaksi. Ajoin asunnolta kotikotiin sen verran vaille kuusi, että ehdin hakea sipsipussin kaupasta, söin, saunoin, katsoin tv:tä ja istuin sitten sängyssä kuvitellen jaksavani katsoa meille näkyvän kaupungin ilotulituksen. Noin viittä vaille kaksitoista totesin, että vuosituhat saa vaihtua minun puolestani niin kuin haluaa, minä nukun nyt. Ja nukuin kanssa.

Vuonna 2000 tein graduani, sekaannuin aika pahasti Lapua-Seuran touhuihin ja tuttavapiirini laajeni räjähdysmäisesti. Gradu valmistui ja maisterinpaperit sain jouluksi. Vuoden 2001 alussa menin ensimmäiseen (ei-kesä)työpaikkaani ja muutin sen myötä täysin vieraalle paikkakunnalle, jossa ei ollut iltaisin muuta tekemistä kuin joko istua syömässä tv:n ääressä tai lähteä lenkille. Kokeilin ensimmäistä, päädyin jälkimmäiseen ja pudotin painoa rajusti. Vuonna 2002 muistelen painaneeni 42 kg, söin kuin lintu ja liikuin hurjasti, mutta voin hyvin. Onneksi tuttavien tuolloinen huolehtiminen laihuudestani oli turhaa, kilot ovat nyt jo palanneet ja tuoneet ystäviä mkanaan. ;) Tuona vuonna taisin myös opetella uimaan! Siitä taidosta olen kiitollinen.

Vuonna 2003 muutin Lapualle "vanhanpiianosakkeeseen" tekemään työtäni loppuun etänä. Vuonna 2004 luottamustoimieni ja aktiviteettieni määrä kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, että muistelen joskus ajaneeni työmatkaa pysytellen hereillä edellämenijän perävaloja tuijottamalla. Tuolloin olin aloittanut työskentelyn historiamatkailuhankkeessa.

Elämä oli täyttä ja mukavaa, mutta uusi yllätys oli minulle varattuna: siihen "vanhanpiianosakkeeseen" saapasteli keväällä 2005 eräs nuori mies, joka naputtelee tietokonettaan nyt tuolla työhuoneessa. Vuosi 2006 oli meille reissuvuosi, kävimme niin Pietarissa kuin Porvoossa, Turussa kuin Tampereellakin.  (Eläköön ylityövapaat ja täydet lomat! ;)

Vuonna 2007 jäin kesän korvalla työttömäksi, mikä oli vähän liiankin opettavainen kokemus, mutta tapaninpäivänä menimme Samin kanssa kihloihin. Keväällä 2008 sain ensin apurahan ja sitten lyhyen määräaikaisen työsuhteen, muutimme Samin kanssa yhteen, ja saman vuoden kesällä pääsin työhön jota nykyään teen (köh, siis tekisin, kunhan tästä sairaslomasta pääsen). Ja vuosi 2009 olikin sitten jo aivan tarpeettoman tapahtumarikas, kuten eilen totesin.

Vuotta 2010 olemme aloittamassa taas vähän uudessa tilanteessa, ovet avoinna. En tiedä mitä siitä pitäisi päätellä, että tämän huushollin seinäkalenterit ovat lähes kaikki hukassa - niitä on tullut lahjuksena milloin miltäkin lehdeltä tai yhdistykseltä, mutta kun niitä nyt tarvittaisiin, Sami onnistui löytämään hädin tuskin välttämättömän määrän. Työkalenterini taas odottaa töissä puhtain sivuin. Ehkä tänä vuonna pitää opetella katselemaan vähän ympärilleen, ei vain valmiisiin merkintöihin.

Onnellista loppuvuotta teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Onnellista vuoden toista päivää Kaisa!
    Itse vietin samoin kuin sinä 1999 vuodenvaihteen nukkumalla, mutta yksin pienen pienessä kaksiossani Dublinin keskustassa. En viitsinyt lähteä mihinkään kansoitettuihin juhliin. Ilotulituksia katsomaan Liffey joelle olisi ollut minuutin kävely, mutta ei huvittanut. Oli harvinaisesti vapaapäivä ja olin katsonut vuoden vaihtumista tunnin välein telkkarissa Australiasta lähtien. Upeita ilotulituksia. Kymmeneltä kun Suomessa vaihtui vuosi ajattelin, että avaan kuohuviinipullon muttten sitten viitsinyt raahautua parin metrin matkaa sohvalta jääkaapille ;O).
    Ja tämä uusi vuosi: nukahdin sohvalle ennen puolta yötä.
    Täällä nyt -3 ja aion raahata kaikki petivaatteet ulos raikastumaan, pakkanen sen verran harvinaista herkkua.
    Heljä

    VastaaPoista
  2. Minäkin heräsin huomaamaan että siispä tätä suurella kohkauksella aloitettua 2000-lukua on kulunut jo kokonainen vuosikymmen. Lapsiperheestä olemme muuttuneet aikuistuvien nuorten perheeksi: tämä tuleva vuosikymmen tulee minun lapsilleni olemaan jotain tuon kaltaista mitä sinä ole nyt menneenä kokenut, ehkä.

    Kalenterittomuus on myös vapautta! Mahdollisuuksien ovet tarjoutuvat joka puolella - ei tuijoteta niihin muutamiin pikku (niinkin ne voi nähdä: liikkuminen, kipu, lääkärireissut?) rajoituksiin, jotka kyllä luonteeltaan ovat hallitsemaan pyrkiviä, vaan tehdään tästä vuodesta oivallusten vuosi.

    VastaaPoista
  3. 2010 taitaa olla merkkivuosi elämässäsi ihan ilman kalentereitakin, mikäli oikein muistan blogimerkinnöistäsi.

    VastaaPoista
  4. Paljon Onnea Sinulle tälle alkaneelle vuodelle. Olen lukenut juttujasi toipumisesta ja odotan kovasti,että pääset pian taas meidän mukaan Tikkuamaan. Kumma juttu,kun kaikesta vaan on ainakin 10v,niinkuin siitä milleniumistakin! Sitä vietimme Lohjalla sukulaisissa ja nähtiin hienoin ilotulitus mitä ikinä. Toinen vävy oli ollut silloin joulun välipäivinä meillä eka vierailulla!

    VastaaPoista
  5. Hyvää Uutta Vuotta sinullekkin!
    Olen seurannut tätä ja kerällä blogiasi nyt reilu vuoden verran ja tykkään todella paljon tavastasi kirjoittaa. Toivon Sinulle parempaa tätä vuotta ja tietenkin voimia tuleviin hääjärjestelyihin ;D

    VastaaPoista
  6. Paljon mukavia juttuja sinulle tapahtunut menenellä vuosikymmenellä. Tapahtukoon niitä lisää ja vähemmän ikäviä asioita!

    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista