Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sillisalaattia

Ihan ensimmäiseksi lämpöinen kiitos Liioliille, jolta sain tämän tunnustuksen.

Erityisesti mieltäni lämmittivät hänen perustelunsa: kirjoitan kuulemma mukavasti arjestani Pohjanmaalla. Hauskaa, jos tavallisen pätkätyöläisen tavallinen arki ilahduttaa! :) Tapani mukaan en nimeä annan tämän plakaatin saajaksi ketään yksittäistä, vaan jaan tämän tasapuolisesti kaikille Google Readerissäni oleville 390 blogille.

Palkintoon kuuluu myös tehtävä, on listattava viisi asiaa joista pitää. Yritän välttää ihan samanlaista listaa kuin Liioliilla...
  1. kaikista rakkaista ihmisistäni (saako ne niputtaa?)
  2. käsitöistä
  3. syyssateesta
  4. kynttilöistä
  5. vesijuoksusta
Eilisiltainen puhetilaisuus meni hyvin - voisi sanoa että "liian" hyvin. Paluumatkalla (pääsin kyydillä leirikeskukseen) minulle kun vakuutettiin, että "kyllä sua tullaan paljon pyytämään puhumaan". Koetin anoa, etteivät nyt niin kovin pyytäisi...

Täysi parkkipaikka ja salillinen naisia ajoivat lähestulkoon ensin pupun pöksyyn, mutta jälleen kerran huomasin nauttivani, kun pääsen puhumaan tutuista ja läheisistä asioista. Kun salillinen naisia ensimmäisen kerran kohahti nauruun, tiesin onnistuneeni. Muutenkin oli mielenkiintoista käydä Kesärannassa, erityisesti tunnelmallinen leirikirkko oli kokemus. Olisin mielelläni ottanut edes kännykkäkuvan siitä teitä varten, mutta en viitsinyt ihmisjoukossa, vaikka bloggaamisenikin nousi tapahtuman keskusteluissa esiin...

Kyseiseen tapahtumaan liittyen muuten muistutan, että numeronäyttöpuhelimet ovat erittäin vaarallisia. Eilen töissä lankapuhelimeni soi ja näin numeronäyttöpuhelimessani kunnan keskuksen numeron. Yleensä olen silloinkin vastannut koko nimellä siltä varalta, että minulle olisi käännetty puhelu, mutta soittaja on aina ollut Liisa. Niinpä nyt nostin luurin ja sanoin hajamielisesti "mjoo..." Sekunnin hiljaisuuden jälkeen luurista kuului: "Tässä Lehtisen Raija seurakunnasta hei!" Minä pyytelemään anteeksi, mutta kappalainen (joka soitti tuosta kyydistä) ilmoitti hyväntuulisesti säikyttelevänsä säännöllisesti itse soittajia luulemalla numeron perusteella, että kirkkoherranvirastosta soitetaan, ja vastaamalla reippaasti etunimellään, vaikka virastosta onkin käännetty puhelu ja soittaja voi olla vaikka Rovaniemeltä. Hm, taidan silti jatkaa koko nimellä vastaamista kuten tähänkin asti. ;)

Tänään olimme vesijuoksemassa lähes koko suku, sillä Samin äidin lisäksi on hänen isänsäkin saatu houkuteltua paikalle. Ja kun uimahallin valvojana on Samin veli, meillä oli oikein family reunion. Kaiken huipuksi puoli viiden ja viiden välillä ei hallissa ollut ketään muita, niin että allaskin oli aivan yksityiskäytössä. Totesimme, että voisimme todeta talossamme olevan uima-altaan, emmekä edes valehtelisi...

Ai niin, tänään on muuten taiteilijajuhlapäiväni. 1.9.1987 sain tietää voittaneeni ensimmäisen palkinnon Kauppiaitten Kustannuksen järjestämässä Kontakti-kirjoituskilpailun nuorimpien sarjassa, ja ensimmäinen kirjani Lauran syyslukukausi ojennettiin minulle painettuna. Toistakymmentä vuotta sitä unelmaa kesti, nyt olen ihan tyytyväinen siitä, että saan olla "epäkirjailija".

Hilpeää viikonjatketta!

5 kommenttia:

  1. Hieno tunnustus ja perustelun arjen kuvauksestasi allekirjoitan heti.
    On mukava kun huomaa nauttivansa siitä mitä tekee, vaikka olisi aluksi jännittänyt tai vähän arastellutkin.
    Vesijuoksu on mulle tuntemattomampi laji, mutta voisi olla mulle sopiva jos vain kehtaisin kiloineni uimahalliin (ehnkä juuri siksi pitäisi)
    Keskiviikko aamusta tervehtien
    Heljä

    VastaaPoista
  2. Voi Kaisa, minulla on jotenki semmonen kutina, että vielä sinä kirjailija olet! Ja minä oikein odotan sitä.
    terveisin Tuula

    VastaaPoista
  3. RouvaHoo, voin vinkata, että vesivyö on vähän kuin korsetti, sitä tuntee itsensä suorastaan hoikaksi se yllään! ;)

    Tuula, kyllä ne ajat ovat olleet ja menneet! Tykkään kirjoittaa, jos minulle annetaan aihe (vaikka nyt Wilholan historia), mutta omasta päästä ei enää tarinoita synny.

    VastaaPoista
  4. Onnea hyvin mennehestä tilaasuuresta.
    Tulooko kirjaalija-Kaisasta ny sitte esitelmööttijä-Kaisa, sitä jäämmä orottelemahan.

    VastaaPoista
  5. Vaiskai, ei musta tuu, kyllä mä oon sitä ikäni jo teheny. Onneksi sitei täälä vaan niin kovan tiäretä... :D

    VastaaPoista