Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kahvilla kesällä kerran

Kahvi, tuo suomalaisten lempijuoma! Lämmittää pakkasella ja virkistää helteellä. Ja toimii sosiaalisena yhdistäjänä ja halvimpana tyky-keinona: kahvia tai teetä juomatonkin ottaa lasillisen vettä päästäkseen istumaan hetkeksi työkaverien kanssa saman pöydän ääreen. Lisäksi kahvitunnilla esimerkiksi minä usein nappaan työasioissa kiinni ihmisiä, joita joutuisin muuten metsästämään ympäri taloa.

Kesällä on mukava juoda kahvia erilaisissa paikoissa. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, me testasimme Histan häiden yhteydessä Lapuan tuomiokirkon tapulikahvilan. Se on muuten sisältä yllättävän suuri - vaikka yhden nurkan täyttävätkin Lapuan entiset ruumisvaunut, jotka on sijoitettu pääsiäisnäytelmäkulissin sisään.


Kantoliinatkin ovat esillä.


Vaunut käytössä.


Olinpa otettu, kun pari vuotta sitten kirjoittamastani Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kiinteistöt -tutkimuksesta oli otettu tekstiä tapulin historiasta. (En kyllä tiedä saako tuosta selvän edes isommaksi klikattuna... Harmittaa että tärähti.)


Näin pimeiden tyyppien kanssa olin matkassa - täytyy vähän käsitellä tuota kuvaa... :)


Vakituisempi kahvipaikkamme on uusi parvekkeemme. Minähän olen valittanut, että ainoa vika asunnossamme on parvekkeettomuus. Sitten välähti: tuuletusparveke on käyttämätön. Alakerrassa on liikehuoneistoja, meidän kerroksessamme ei asu muita kuin me (päätyhuoneistot ovat remontoimatta), kolmannen kerroksen asukkailla on oma tuuletusparvekkeensa. Tämä on siis yksin meidän!

Näköala on kovin kaupunkimainen...


...paitsi jos kääntää päätään:


Jaa mitkä kukat? No, meitä alkoi lapsettaa eilen Halpa-Hallissa. Mukaan lähti parvekelaatikko, jonka sai väärinpäin eli koristekoukuistaan ripustettua kaiteeseen, sekä kolme silkkipetuniaa. Varret on teipattu laatikon pohjaan, ja tuulivarmistuksena toimii sekalainen eläintarha.


Ja kahvimukitkin voi hätätilassa laittaa kädestään laatikkoon... Kuvan otin istuessani puutarhatuolissa, ilman mitään zoomia - tästä näkyy, että tila on pieni. Mutta kun sinne mahtuu kaksi tuolia ja kahvikori (ja kukkalaatikko) niin emme valita!


Aamuisin on ihana paeta kuumasta kämpästä partsille. Elämä on mukavaa, ja loma varsinkin!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kuvia Lapualta. Mukavaa lomaa ja leppoisia sumppihetkiä partsilla!

    EL

    VastaaPoista
  2. Kiva kahvipaikka! Ainahan sitä täytyy kääntää selkä jonnekin suunnalle, joten tässä vaan valitsette oikean suunnan.

    VastaaPoista