Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 30. toukokuuta 2009

Ylioppilasmuistoja

Eilinen kokous meni nopeammin kuin osasin odottaa. 555 ensimmäistä ennakkoääntä on laskettu ja niputettu äänestysalueittain. Ehdokkaiden saamia ääniä meidän ei tarvitse laskea, se tehdään Vaasassa, ja vaalipäivän äänet lasketaan äänestyspaikoilla.

Väsy oli illalla kova, joskin ihan tosissaan vaalit tuntuvat kohottaneen fyysistä kuntoa, kun juoksen koko ajan edestakaisin. Silti en saanut nukuttua kuin puoli seitsemään, vaikka yhä väsyttää. Stressi mikä stressi...

Tänään tiedossa kuitenkin mahdollisuus hienostella ja tavata tuttuja kaksissa ylioppilasjuhlissa. Ensimmäiset juhlat ovat Jalasjärvellä, mutta sen jälkeen pitää ajaa tunti Lapualle ja illalla takaisin. Toisaalta psyykelle tekee erittäin hyvää päästä välillä ajattelemaan muutakin kuin vaaleja. Lisäksi on ihanaa olla välillä itse passattu ja hemmoteltu.

Onnea siis kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille! Laiskuuttani en jaksanut kaivaa esiin ja skannata omia ylioppilasjuhlakuviani. Sen sijaan saatte nauttia ylioppilasvideolta napatuista suttuisista still-kuvista - näistä rakentelin kansipaperin äidille tekemääni yo-juhla-dvd-levyyni. (Oliko tuo suomea...)



Me olimme muistaakseni ensimmäinen ikäluokka, joka ei päässyt ylioppilaaksi 31.5. vaan jostakin käsittämättömästä syystä 5.6. Tunnustan, että se vähän söi tunnelmaa... Tässä kävelemme Lapuan urheilutalon saliin.

Saan todistuksen rehtorilta. Videota katsoessani hämmästyin, en ollutkaan muistanut, että päästötodistukseni oli niin hyvä. Sitä ei siis kukaan ole koskaan yliopiston pääsykokeiden jälkeen kysynyt... Tämä tiedoksi niille, jotka katuvat, kun eivät lukeneet enemmän! :)

Voin sanoa suoraan, että se oli hyvä, sillä tein rankasti töitä sen eteen. Yläasteella Vihervaaran Annan kunnianhimoisesta opiskelusta lukiessani innostuin itsekin opiskelemaan ja se jatkui lukiossa.

Minua vain harmitti se, että ihmiset kuvittelivat minun suunnilleen kävelevän kokeisiin ja napsivan hyviä numeroita. "Kyllähän sä pärjäät, kyllähän sä osaat." Totuus oli se, että saatoin lukea koealueen läpi yhdeksän kertaa, opetella sen käytännössä ulkoa. Totta kai sitten kokeessa loistin! Mutta valitettavasti koetilanteesta lähtiessä kuului vain "humps" kun kaikki haukionkala-opiskellut tiedot katosivat päästäni, ja toiseksi tämä opiskelutapa oli vähän liian rankka. Jos nyt kävisin koulua, pyrkisin ymmärtämään ja käsittämään asiat vähemmillä lukukerroilla mieluummin kuin jankkaamaan ne ulkoa.

Saan lakin luokanvalvojalta. Minulla oli tod näk luokan suurin lakki, kokoa 59. Vieläkään en tiedä onko minulla iso pää vai paljon tukkaa... ;) Lakit olivat luokittain aakkosjärjestyksessä ja pelkäsin koko ajan, että tulee jokin virhe enkä saakaan omaa lakkiani. Palattuani penkkiin käänsin varovasti lakkia sylissäni ja olin helpottunut, kun kokolapussa näkyi sinne kirjoittamani nimi. (Huomaattehan, että muistan juhlista erittäin oleellisia seikkoja! :D)

Tässä seisomme tuomiokirkon edustalla ja odotamme vuoroamme viedä ruusuja viime sotien sankaripatsaalle. Kuten näkyy, olin jo silloin saavuttanut tämän huiman 142 cm pituuden...

Minä isoisän sankarihaudalla. Ruusukimppu jäi sinne.


Koska meillä oli tuohon aikaan karjaa, lakkiaispäivänä ei pidetty varsinaisia juhlia, vaan valmistauduttiin sunnuntaihin ja otettiin vastaan yksittäisiä vieraita. Sunnuntaina väki oli sitten kutsuttu klo 12 alkaen. Ja sitähän tuli koko päivän... Videolla on hauska kohtaus, jossa isä juttelee fiksuna puku päällä jonkun vasta saapuneen pariskunnan kanssa. "Onkos se-ja-se jo täällä?" kysyy toinen vieraista. "Mä en kyllä tiedä kun tulin justiin navetasta", sanoo isä. Hänellä ja isollaveljellä oli pyhävaatteet navettakeittiössä odottamassa, ja lypsyn jälkeen he peseytyivät siellä, vaihtoivat vaatteet ja tupsahtivat pihalle aivan kuin eivät olisi välillä missään käyneetkään. Ei tarvinnut kipittää navettakamppeissa sisälle peseytymään.

Illalla klo 19 olivat seurat. Seuroihin väkeä tuli niin paljon, että sekä ala- että yläkerta isossa pohjalaistalossa olivat tupaten täynnä. Isoveli oli onneksi rakennellut äänentoistolaitteet. Sanoin myöhemmin, että jos tulipalo olisi tullut, kukaan ei olisi päässyt ulos... Puhujina olivat kastepappini, rippipappini ja tuttumme, lukion eläkkeellä ollut rehtori. Kahta näistä kolmesta ei enää 16 vuoden jälkeen ole.

Tuona keväänä 1993 oli ilmestynyt Ylämaa-sarjani ensimmäinen kirja Ylämaan sudet, ja Kotiliesi teki minusta ison jutun. Puistelin myöhemmin vähän päätäni toimittajalle, jonka mielestä kaikki oli Pohjanmaalla hirveän eksoottista. Hän ei millään tahtonut ymmärtää sitä, etten uskaltanut vielä huhtikuussa vuorenvarmasti sanoa pääseväni ylioppilaaksi (tiedän tapauksia, joissa laudaturin aine on palannut hylättynä, joten uskoin lakkiini vasta kun tulokset tulivat) ja etten minä käsittänyt mitä ihmeellistä oli siinä, jos meille odotettiin paljon vieraita juhliin. (Hyvät ihmiset, pelkästään lähin sukuni täyttää keskikokoisen omakotitalon. Ja meilläpäin kutsutaan juhliin paikallislehden ilmoituksella. Ja kaikkien tuttujen juhliin mennään - olen joskus kiertänyt äidin kanssa yhdeksät pippalot. Ja sunnuntaina ei ollut muita juhlia, kaikki halukkaat ehtivät paikalle.) Yritin hillitä enimpiä suitsutuksia, mutta toimittaja julisti kyllä tietävänsä "mitä meidän lukijamme haluavat". Jo silloin ihmettelin, eivätkö ne lukijat haluakaan totuutta kuulla...

No, nyt eksyin sivuraiteille. Tarkoitus oli vain luoda tänne vähän Suvivirren tunnelmaa. Lapsena ihmettelin, kun 30-40-luvuilla koulunsa käynyt isäni sanoi tuon virren joka kevät tuovan kevätjuhlamuistoja mieleen. Meillä oli kevätjuhla vasta yläasteelta lähtien (ala-asteella mentiin kirkkoon), mutta nyt ymmärrän, mitä isä tarkoitti. Tämä koskettaa joka kerta - missä vain suomalaisia on.




1.
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

2.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

3.
Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.
4.
Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

5.
Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

6.
Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.


Sanat täältä.





9 kommenttia:

  1. Laki sanoo, että koulu päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joten ei, emme ole palanneet vanhaan hyvään aikaan. Esim. ensi vuonna koulu päättyy muistaakseni 4.6.
    Pitäisi kaivaa omia lakkaiskuvia esille, puku on vieläkin tallessa, mutta en tosiaankaan mahdu siihen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos juhlista ja Suvivirren sanoista, muistin toisen säkeistön väärin ;o). Muistan itsekin, että en luottanut lainkaan siihen millä arvosanoilla lähti lautakuntaan, esim. ruotsi lähti a:na ja tuli m:nä takaisin (opettajan mukaan liian yksinkertaista kieltä, mutta tiesin että vaikeita kielioppikiemuroita)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava, kun sain mahdollisuuden kuunnella suvivirren taas kerran, kiitos, Kaisa, siitä sinulle! Muistui elävästi mieleen ihanan tunnelma Oulun tuomiokirkossa lauletusta suvivirrestä! En vain osaa ollenkaan sanoa, kuinka kauan tapahtumasta on, onko ollut peräti 1950-luvulla, kun olin vielä kansakoulussa. Mutta se herkkä tunnelma on kirkkaana mielessäni! :)

    Ylioppilasmuisteluitasi lukiessani totesin, että kuopukseni on edellisen vuoden yo, joten siitä juhlasta on jo 17 vuotta. Täytyy vain todeta, että kylläpä aika rientää! :o

    Mukavaa kesäviikonloppua juhlien merkeissä!

    VastaaPoista
  4. Ei, et ole ollenkaan isopäinen...
    Jos on lakki nroa 62, silloin alkaa olla iso pää. Tai sitten paljon tukkaa, tai sitten vain pää on pyöreä tai lakkikoot on liika pieniä. Kuvittele, millainen tilanne on silloin, kun mun pää tarttuu joskus tietynmallisten t-paitojen kaula-aukkoon...

    Mukavia ylppärimuistoja, tuli omatkin mieleen. Ja Suvivirsi soi.

    K.

    VastaaPoista
  5. Mun yo-lakkini on muistaakseni kokoa 59 -ja se on mulle pieni (pää on kokoa 60). Mutta kun missään ei ollut isompia! Lakissa on ihan tyhmän värinen vuorikin, kun niissä sinivalkoisissa ei ollut edes niitä viisysejä.

    VastaaPoista
  6. Olen ahdistunut ;) Onko tuosta jo noin kauan! Me näytetän kaikki aika... kamalilta ja vanhoilta vaikka oltiin vain 18!! Ja en tunnistanut Luokanvalvojaa edes kasvoista, piti oiken miettiä kuka kuvassa on! Kiitos kuitenkin nostalgiapläjäyksestä!

    VastaaPoista
  7. Villasukka, kiitos tiedosta! Olen ihan tosissaan kuvitellut, että on palattu takaisin toukokuun loppuun. Ilmeisesti monena vuonna juhlat ovat sattuneet siihen. Minullakin on muuten yo-puku tallessa, mutta enpä taida sitä enää käyttää, ellei ysärimuoti tule tosiaan takaisin... :D

    RouvaHoo, kiva, että joku muukin vähän jännitti!! :D Kuvittelisin, ettei yo-tutkintolautakunta kaipaakaan mitään kielioppikiemuroita - eli kieli saa olla yksinkertaista, kunhan siitä näkyy, että kokelas on tiennyt mitä kirjoittaa.

    Matleena, eilen juuri totesimme, että kaikesta on nykyään jo 20 vuotta. Kamalaa...

    KatriK, joskus minä mietin, kenelle ne kauppojen lakit ja myssyt kokoa 56 oikein tehdään. Kenen päähän ne mahtuvat??

    Liiolii, tuli itsellekin nostalginen olo...

    Makepeace75, eikös eri osakunnilla ole/ollut ennen eriväriset vuorit lakissaan - sanot vain, että kuulut johonkin niistä... :D

    M, emmekö näytäkin kamalilta? :D Tyhjensin pari vuotta sitten vanhoja vaatteita kellarista ja valitin anopille, että olen varmaan ollut 90-luvulla kamalan pikkuvanhan näköinen jakkupuvuissani. Hän totesi, että kaikkihan niihin silloin pukeutuivat. Harvalla meistä taisi olla tosiaan oikein juhlapuku, jakkuja ja isoja kauluksia kyllä.

    VastaaPoista
  8. Muistan Sinut juuri tuon näköisenä kustantajan tilaisuuksista. Tukkasi oli hyvin pitkä ja kaunis.

    Tiesitkö, että Edith Piaf oli samanpituinen kuin Sinä (tuumissa 4ft 8 inches)? Kuningatar Viktoria oli 150 cm pitkä. Lyhyissä naisissa on erityisen paljon sisua.

    VastaaPoista