Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Lankalauantai

Meillä oli tänään väkeä "isoona viarasna" eli ruokailemassa. Pääsiäiskinkku osoittautui erittäin suosituksi! ;) Kurkkuparkani vain on vähän ärtynyt paljosta puhumisesta.

Koska talomme alaovi on aina lukossa eikä ovisummereita ole (meille pääsee kylään vain pyytämällä puhelimella ovea auki), trulleja ei käynyt. Entisessä asunnossa pääsiäislauantai aina jännitti: jonakin vuonna trulleja riitti niin tolkuttomasti, että vähän ennen kuutta kaavin suunnilleen laatikonpohjalta jotakin viimeisille, kun taas toisena vuonna varaamani namit jäivät käsiin - kuudelta illalla sanoin silloin Samille, että valitettavasti meidän pitää nyt syödä nämä itse...

Kun olin lapsi, trullittelin vain kotipiirissä. OI:n takia en päässyt omin päin edes naapureihin, eikä minua kuljetettu trullittelemaan, en tiedä ehtikö edes mumma nähdä minua trullikostyymissä (hän kuoli kun olin 10-vuotias). Siihen aikaan 70-80-lukujen taitteessa Pohjanmaalla trullit eivät virponeet, vaan ainoastaan keräsivät karkkia ja muuta kivaa. Minulle isoveli antoi yleensä sarjakuvalehden, isä vähän rahaa ja äiti suklaamunan. Sitten vetäydyin tyytyväisenä kolooni lukemaan sarjista ja syömään namia.

Yksi tärkeä tehtävä tosin vielä pääsiäislauantaina oli. Äiti keitti kymmenen kananmunaa, yhden jokaiselle perheenjäsenelle kummaksikin pääsiäisaamuksi. Minä maalasin ne. Jossakin vaiheessa tavaksi tuli nimetä munat, aamuisin oli hauska etsiä omaansa. Tosin taiteellinen lahjakkuuteni joutui joskus koville, kun kivat kuvat piti keksiä kymmeneen munaan.

Pohjanmaalla pääsiäislauantai-iltaan kuuluvat ehdottomasti kokot eli pääsiääsvalakiat. Tapa perustuu samoihin entisaikain uskomuksiin kuin trullittelukin: kun Jeesus oli haudassa, uskottiin pahojen voimien olevan liikkeellä. Niitä sitten ajettiin tulilla pois. "Oikeitakin" trulleja liikkui vielä viime vuosisadalla. Äitini muisteli, että hänen lapsuudenkodissaan oli joku joskus käynyt katkaisemassa lehmiltä häntätupsun ilmeisesti joihinkin taikoihin liittyen.
Nykyään jokainen itseään kunnioittava kyläkunta pykää pääsiäiskokon, ja monien tapoihin kuuluu kierrellä maakunnassa valakioota katselemassa. Juhannuskokko puolestaan on meikäläisissä maisemissa erittäin harvinainen. Näin elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen juhannuskokon pitkälti yli parikymppisenä kylpylä Kivitipussa, kun olin viettämässä juhannusta ystäväni luona Lappajärvellä.

Ihan Ilmatieteen laitoksen lupaamiin +13 asteen lämpötiloihin ei tänään päästy, mutta aurinko on paistanut koko iltapäivän. Jos se kevät siitä.

Edit-täti tuli kertomaan maanmainiosta tekstiviestistä, jonka olin päivän hälinässä huomaamattani saanut. Projektipäällikkö onnistui sisällyttämään tähän kaiken pohjalaiseen trulliperinteeseen kuuluvan:


"Moneltako oot lähärös? Joko kissi on kiillootettu ja luuta huallettu? Mullon aivan uus, jottei rupia sakkaamahan kesken lennon niinkun käytihin viimme pääsiääsenä. Voin lentää sitä kautta niin mennähän loppumatka samaa ilimatiätä. Muistin teroottaa kerittimekkin tällä kertaa jotten toiste koita tylsillä terillä naapurin lehemältä karvoja raastaa. Nyt oon valamistautunu niin hyvin, jotta tulevana syksynä naapuris syärähän pettua, mutta meillä leivotahan nisua! Kiäh kiäh. Viälä muutama tunti ennenkö pimiä laskoo ja sitten umpisolomu huivihin ja menoksi! Nähärähän kohta!"


Niin että olkaapa tarkkana jotka Pohjanmaalla lankalauantaina liikutte. ;)

2 kommenttia:

  1. Jotain suhinaa olin kuulevinani illalla, lensittekö te Kyrönjoen viertä? :)

    VastaaPoista
  2. Voi että! Hauska viesti! Täällä nykyisellä kotiseudulla en millään totu siihen, että pikkunoidat virpovat palmusunnuntaina.. trullithan liikkuvat lauantaina kun Jeesus on haudassa, just niinkus tiedät, eikä tosiaan virpominen kuulu siihen.Olin ihan ymmyrkäisenä ekana palmusunnuntaina kun en ollut mitenkään varautunut...
    Riemullista Pääsiäistä!t.Tuulai

    VastaaPoista