Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Juoru kukkii

Minä en ole mikään viherpeukalo, mutta olemme saaneet pidetyksi hengissä suurimman osan niistä viherkasveista, joita saimme tupaantuliaislahjaksi.

Juorusta otin töihin pistokkaita, joita tänään kännykällä kuvasin.




Sillä nyt kasvi kukkii - mitä juoru ilmeisesti harvoin tekee. Työkaverini pohti, onko se hyvä vai huono juttu, jos juoru kukkii vs. viestintäsihteerin toimistossa...



Töissä siis olen kulkenut, ja jo huomenna Samikin aikoo yrittää. Yhä vielä hirmuinen väsy iskee välillä, mutta yritän olla reipas.

Kun tänään tulin kaupan kautta kotiin, mietin, miksi "aina" on kuuma, kun olen kipeä. Muistan jonkun syksyn, jolloin podin hirvittävää keuhkoputkentulehdusta ja ulkona oli helteinen intiaanikesä. Ja nyt oli niin kuuma, että tunsin sulavani. Samalla kuitenkin tuuli, enkä tohtinut paljon vähentää vaatetta, ettei tauti iske uudestaan... Mutta en sure sitä, että kevät on vihdoinkin tullut!

Eilen istuin koneella ja kirjoitin pitkästä aikaa Bettyä - ja nautin siitä. Ajatustoimintani lienee siis vähitellen palautumassa. Tosin viime päivinä olen munannut itseni enemmän tai vähemmän vakavasti useammin kuin kerran.

Kovin mielelläni ajattelisin, että kyse on vain siitä, etten voi vielä sanoa olevani ihan terve. Surullinen totuus lienee kuitenkin se, etten ollut ihan ensimmäisenä siinä jonossa, jossa vikkelää järjenjuoksua jaettiin. Asian tekee erityisen surulliseksi se, että Pohjanmaalla huumori perustuu pitkälti tilannekomiikkaan ja kielelliseen ilotteluun - siihen, että "sanoo hyvin".

Kyllä minä soitan suutani, mutta aina en pysy mukana muiden suunsoitossa. Oon oikoonen kun tästä tallinpiihin. Varsinkin puhelimessa, jossa en näe vastapuolen kasvoja.

Sen sijaan mielelläni kirjoitan. Siinä saan muotoilla lauseet rauhassa, ajatella, korjata. En änkkää ja tankkaa ja sössötä, vaan sanon asiat selvästi. Ehdin rauhassa miettiä, mitä vastapuoli kirjoittaa.

Olenkin kiitollinen, että olen saanut syntyä sähköpostin ja tekstiviestien  aikakauteen - vältän työasioiden hoitamista puhelimella viimeiseen asti. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Miksi esimerkiksi soittajat eivät voi esitellä itseään niin, että siitä saisi selvän? (Esittelenköhän minä...) Ja puhelimessa erityisesti en käsitä, jos vieras ihminen heittäytyy vitsikkääksi.

No, onneksi toistaiseksi voin syyttää aina tautia. Kunhan tästä tokenen, pitää keksiä uusi tekosyy.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kun alat parantua! ;)
    Minä muuten olen kans sellainen jälkijunassa tulija, että hoksaan vasta huomenna tai ensi kuussa, miten olisi voinut sanoa nasevasti tai oikein murjasta. ;D

    VastaaPoista
  2. Taidat aliarvioida itseäsi! Olen nähnyt sinut livenä, ei mitään vikaa!

    VastaaPoista
  3. Matleena, mikään ei ole pahempaa kuin tajuta ihan liian myöhään, mitä toinen oikein tarkoitti tai mitä olisi pitänyt sanoa... :D

    Obeesia, sinä kuulitkin minun puhuvan valmista tekstiä! Ei minun tarvinnut siinä roolissa yrittääkään ymmärtää ketään muuta! :)

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin, jos juoru kukkii viestintäyksikössä, niin kaikki hyvin. =)

    Ja toiseksi (nyt pitää vakavoitua): minä saan yleensä 'sanottua hyvin' eli kai olen verbaalisesti jokseenkin siunattu. Jonka takia olen haaveillut myös kirjottamisesta, mutta että nämä kaksi lahjaa eivät olekaan käsi kädessä... Tämä pistää miettimään. Kiitos herätyksestä!

    VastaaPoista