Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tekniikka helpottaa elämää!

Tänään minulla oli aika hammaslääkärille - muistattehan, kun hammashoitaja diagnosoi minulla kaksi reikää, joista en itse tiedä mitään.

En pelkää hammaslääkäriä mitenkään erityisesti. Sen sijaan pelkään piikkejä. Minua on elämäni aikana piikitetty joka puolelle niin monta kertaa, että kauhuni kaikkia muita kuin ompeluneuloja kohtaan on hysteerinen. Kerran annoin jopa vetää hampaan pois puuduttamatta vain siksi, että pelkäsin piikkiä enemmän kuin pihtejä. (OI-ihmisten ei anneta synnyttää alakautta, vaan tehdään keisarinleikkaus. Panee miettimään, että jos kyseinen tapahtuma on joskus ajankohtainen, miten selviän epiduraalista...)

Kun menin ilmoittautumaan, kuulin kanslian puolella jonkun soiluavan, kun niitä Ikolan Kaisan rontgenkuvia ei löydy mistään. Varsinainen ilmoittautumistäti etsi aikaani koneelta ja kysyi, onko nimeni X. Vastasin että ei, olen se Ikolan Kaisa, jonka paperit ovat hukassa... Tädeillä oli hauskaa, joskin he vakuuttivat, että paperini ovat kyllä tallella. Sen sijaan hoitajan viime kerralla hampaistani ottamia röntgenkuvia ei löytynyt kiven eikä kannon alta. Jouduinkin odottamaan vähän ylimääräistä, kun niitä epätoivoisesti vielä etsittiin.

Hammaslääkärini oli henkilö, jonka olen tavannut runsaat 10 vuotta sitten. Olin tuolloin lupautunut hulluuttani tuomariksi erääseen nuorten kirjoituskilpailuun, ja niin hänkin. Treffasimme Lapuan ja Jalasjärven puolivälissä Seinäjoella ja koetimme laittaa tekstejä järjestykseen. (Se, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen tuomarointikerta, ei ollut tuomarikaverini syytä. Kymmenien tekstien läpikäynti ja paremmuusjärjestykseen asettaminen oli vain niin traumaattinen kokemus, että sen jälkeen olen kieltäytynyt järjestelmällisesti kaikesta kirjoituskilpailuista. Myös kirjoittajana, huomaan nyt! :) Kyseinen henkilö on tunnettu mm. näytelmistään, joten Jalasjärveä tuntevat tietänevät nyt, kenestä puhun.

Mielenkiinnolla odotin, muistaako hän vielä minut. Muisti toki, ensimmäinen kymmenen minuuttia hoitotuolissa meni siihen, kun lääkäri, lapualaissyntyinen apulainen ja minä paransimme maailmaa. Sitten katsottiin suuhun.

Ja tässä astuu tekniikan elämää helpottava vaikutus esiin. Kun ihmettelin, miten minulla voi tietämättäni olla kaksi reikää, lääkäri sanoi hoitajien laittavan kaikki vähänkin "epäilyttävät" tapaukset eteenpäin. Nyt hän totesi, että koska OI-ihmisenä hampaistani puuttuu kiille, suuni näyttää erilaiselta kuin "tavallinen" terve suu. On mahdollista, että on reikiä - mutta yhtä mahdollista on, että hoitaja vain luuli niin.

Koska röntgenlaite oli onnistunut ilmeisesti hajotessaan hävittämään kuvani, lääkäri sanoi, että nyt ei tehdä mitään. Otettiin uudet kuvat, hän katsoo ne ja ilmoittaa sitten, onko tarvetta tulla vastaanotolle. Muita kulujakaan ei ole uhkaamassa kuin käyntimaksu, mutta sainpa sentään kortisonivoidetta kipeään aftaani ja kourallisen erilaisia näytehammastahnoja, joiden pitäisi ehkäistä suurakkojen syntyä.

Voi siis olla, ettei suussani ole yhtään reikää! Toisaalta voi olla, että sieltä löytyy useampikin kuin ne kaksi. Mutta silti olo oli kumman helpottunut kun palasin töihin. "Vähänhän sua on piikitetty", Lapualta lähetettyihin papereihini perehtynyt lääkäri sanoi, kun kerroin, mitä olin eniten pelännyt. "Niinpä, kun olen aina siitä kieltäytynyt", tokaisin.

2 kommenttia:

  1. Lohduksesi voin kertoa, että epiduraalin pistämien ei tuntunut miltään; kerran olen sellaisen saanut. Sen perusteella mitä olen kuulluut, riippuu tosin aika paljon lääkärin osaamisesta ja onnistumisesta, miltä epiduraalin laitto tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Hammaslääkärin tuolille meno vaatii aina pikkasen rohkeutta.. ainakin minulta...
    No nyt vaan sitten odottelet niitä uusia röntgenkuvia ja tuloksia.. ja keräät rohkeutta.
    Itse asiassa minä en siihen tuoliin istu, jos en saa puudutuspiikkiä, minusta se tuntuu kuin pieneltä hyttysenpistolta.

    VastaaPoista