Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Muistoja

Olen jo parissa postauksessa maininnut, että uudenvuodenreissulla toimme (taas) kotikotoa myös puoli autolastillista tavaraa. Isoveli ja käly yrittävät raivata kolmen sukupolven omaisuutta talostaan, ja nyt on aika ottaa viimein mukaan se, mitä aikoo säästää.

Lähes kaikki vanhat vaatteet on meiltä lahjoitettu keräykseen. Jokin aika sitten oli vielä tallella lapsuusajan nuttuni, jota ei kuitenkaan nyt näkynyt, vain "kraki" tuli vastaan. Samoin kuin vauvakirjani, johon äiti on jonkin verran elämänvaiheitani kirjannut. Jos jotakuta kiinnostaa, niin isommaksi klikkaamalla toivon mukaan saa tekstistä selvän.


Kuvasin juuri tuon ristiäissivun siksi, että isoveli oli kaivanut esiin kastemekkoni. Tässä se on esillä kastemaljani kanssa - minut kastettiin kotona, ja äiti haki Herättäjästä uuden lasimaljan sitä varten. Sylikummini mukaan hän ei ikinä ole nähnyt niin kaunista kastepöytää. Siitä ei kuitenkaan valitettavasti ole valokuvia.


Mekko on jotakin ihmeellistä ainetta ja yläosasta aivan hirvittävän piukea. Vaikka se onkin muotia makkarankuoriajalta eli kesältä 1974, ihmettelen, yritettiinkö vauva kuristaa vai onko mekko kutistunut vuosikymmenten mittaan...


Tämä säilytetään, "aika tavaran kaupittoo" ;) - ja ei, en edelleenkään ole raskaana! :D Nauha on irrallaan ja ryppyinen siksi, että se on vuosia pidellyt katossa kuivakukka-asetelmaa, joka nyt lensi roskiin.


Menköön tekstimainontana, mutta tämän säästöpossun, oman tilin ja 100 markan pesämunan sain omasta pankistamme syntyessäni. :) Pankki on yhä sama, logo vain on muuttunut ja nimi pidentynyt...


Tämä valokuva löytyi huoneestani, alkuperäinen on toki vanhempien tallessa. Entisinä aikoina karjanhoito oli ehdottomasti naisten tehtävä, mutta sotien jälkeen maailma muuttui ja miehetkin alkoivat mennä navettaan. Asia oli niin uusi ja ihmeellinen, että siitä tehtiin oikein juttu lehteen ja kuvaan pyydettiin lypsyllä käyviä miehiä. Isäni nuorena poikana kolmas oikealta.


Enimmät leluni olen aikanaan lahjoittanut Inkeriin suuntautuneeseen keräykseen, mutta kaikkea ei voi antaa pois. Laura Mirjamin (vas.) sain 10-vuotiaana. Sen pehmeä vauvamainen vartalo teki nukkeleikeistä aidon tuntuisia. Kaisulla (oik.) on leikkinyt jo isosisko. Kaisun kroppa on muovia, joten sitä sai oikeasti kylvettääkin. Pieni talo preerialla -tyylisen asukokonaisuuden ompelin Kaisulle joskus 90-luvulla Suuren Käsityölehden kaavoilla. Etualalla rakas vanha soittorasiani.


Keräävätkö nykypäivän pikkutytöt kiiltokuvia? Nämä molemmat vihot ovat niitä varten, sinisivuisen olen saanut ilmeisesti joltakin isommalta tytöltä sairaalassa. Hän oli kirjoittanut siihen nimensä ja osoitteensa joka ei enää valitettavasti sano minulle mitään. Mutta jos klikkaatte kuvaa isommaksi, näette, miten Kaisa 6 vee on piirtänyt vihkoon kiiltokuvien sekaan sairaalan sängyn, "Oi oi" valittavan potilaan ja lahjaa tuovan vierailijan. Mitäpä muuta piirtää lapsi, jolle sairaala oli toinen koti! Erityisen huvittunut olen siitä, että sängyssä on tietenkin pyörät, aivan kuten olin sairaalassa oppinut...


Olen ollut koko ikäni haaveilija ja halunnut sukeltaa kuin Liisa erilaisiin ihmemaihin. Tämä tätini ompelema mekko oli rakas, koska saatoin kuvitella olevani Pikku Heidi!


Kaikki ei muutu vuosikymmenten mittaan - värit korkeintaan. Muuten nykypäivän Tupperwaren muotopallot eivät poikkea tästä, jonka olen saanut sukulaiselta runsaat 30 vuotta sitten. Menee lelukoriimme, jonne on pikkuvieraita varten koottu monenlaista mukavaa.


Tätä en sen sijaan lelukoriin anna vaan tallennan hyllyyn. Posliininen nuken astiastoni, täysin ehjä. Sokerikuppi on joskus näköjään mennyt kolmeksi palaksi, mutta liimattu taas kasaan. On se alinkin kuppi siellä, on vain solahtanut lerpahtaneen pahvin sisään.


Näistä on tarjottu nukeille ja äidille monta kupillista hyvää kahvia - joka oli Osuuskaupassa ostoksensa tekevän viljelijäperheen tyttärellä aina Kulta Katriinaa... :)

Huomio kummiserkku siellä uudessa Seinäjoen kaupungissa, muistatko tämän?? :D Vuotta en tiedä, mutta joulupukki toi joskus minulle kummiserkun ompeleman jättimäisen pupun. Pupuparka on vähän lintallaan, kun sen päällä on milloin istuttu, milloin maattu. Kaipaisi vähän lumikylpyäkin turkin puhdistukseksi. Korva on hassusti siksi, että näkisitte silmän.


Tässä näkyy pupun todellinen koko. Misse-kissa ja Vikki-koira sitä vähän ihmettelevät, mutta pupu viettää rauhallista eläkeiltaa kuusen alla - palvellee tosin vielä jalkarahina ja niiden pikkuvieraiden kiipeilypuuna...


Tiedän, että kotoa löytyy vielä kahmalokaupalla muistoja. Kaikkein vaikeimpia ovat juuri nämä tavarat, joilla on tunnervoa mutta ei enää käyttöä - olen kyllä sitä mieltä, että tunteitaan kannattaa kuunnella. Onhan meillä vielä vinttikomerossakin tilaa, jos asunto käy pieneksi...

8 kommenttia:

  1. Vaikeata on varmaan päättää, mitä säilyttäisi. Iselläni on sama edessä ennen syksyä, kun lapsuudenkoti laitetaan myyntiin. Sitä ennen pitää "oma" huone tyhjentää ja päättää mitä vanhoille tavaroilleni tehdään. Lelut ja suurin osa kirjoita on siellä vielä.

    VastaaPoista
  2. Mahtavia muistoja. Itse lahjoitin siskon lapsille leluni ja sille tielleen jäi... =( On muuten jännä miten joku tietty lelu tuo tiettyjä muistoja mieleen! ;)

    VastaaPoista
  3. Kiiltokuviahan on tullut kauppoihin viime vuosina, joten ehkä niitä taas kerätään. Meidän luokalla pojatkin keräsivät ja vaihtelivat kiiltsuja, miten teillä?

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas nostalgiapläjäyksestä, minun nukkeni lahjoitettiin aikoinaan sukulaisille, enkä tiedä missä ne nykyään seilaavat. Joitakin kiltsukkeita on jäljellä ja tuollainen samanlainen iso Hippo löytyy myös meiltä jostain!

    Eulaalia

    VastaaPoista
  5. Ihanaa nostalgiaa, itselläni oli myös "tirolilaispuku" äidin tekemä ja nuket ovat tallella.(sain sitten 5 poikaa =) )Harmittaa kun vanha ennen koulua saatu aapinen ei ole pysynyt tallessa. Kyllä lapsuus on muistelun arvoista ja jos jemmapaikkoja löytyy kannattaa aarteita säilöä!

    VastaaPoista
  6. Meidän vauva sai tuollaisen Tupperware-pallon lahjaksi tänä jouluna - eivät todellakaan näytä muuttuneen.

    Hyvää uutta vuotta!

    T. Blogin ahkera lukija

    VastaaPoista
  7. Minulla on hurjan vähän lapsuuden musitoja jäljellä - osa vaatteista lienee yhä äidin ja isän tallessa, lelut leikkivät äidin hoitolapset loppuun lukuunottamatta muutamaa yksilöä - ja ne ovat yhä vanhempieni luona pikkuvieraiden leikittävänä. Olen kai muuttanut niin monta kertaa, että 'vain' tunnearvoa omaavan tavaran mukana raahaaminen ei ole enää tuntunut tärkeältä - ne kauniit muistot kulkevat kuitenkin mukana. Aina.

    VastaaPoista
  8. Ihania muistoja!
    Kastemekkosi oli aivan ihana.

    VastaaPoista