Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

torstai 29. tammikuuta 2009

Kuvameemi

Enää yksi päivä töitä ja sitten alkaa "loma" - ihanaa!

Sen kunniaksi Obeesia ja Palaga osuivat haastamaan minut yhtä aikaa.

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Koneellani on useita levyasemia, kiitos tuon kotikoodarin. Blogikuvat ovat C-asemalla ja muita siirrän I-asemalle sitä mukaa kuin kuukaudet vaihtuvat - jaottelen kuvat kuukausittain.

I-asemalla on myös muita kansioita. Neljäs kuvakansio kuitenkin sisälsi kuvia, joita en uskalla tässä julkaista - ne esittävät kyllä minua karoliiniunivormussa, mutta koska ne otettiin aikanaan Ruralia-instituutissa Sodan ja rauhan tietä varten, en ole varma, onko minulla oikeutta käyttää niitä muualla - varsinkin, kun Isonkyrön opastuskeskusta, jota varten kuvat otettiin, ei enää ole.

Niinpä valitsin kaikkineen neljännen kansion (mukaanluettuna joku ohjelmistokansio) ja sieltä neljännen kuvan.



Tässä on kehitysvammainen Maria-siskoni Eskoon palvelukeskuksessa huhtikuussa 2006. Vanhempani hoitivat Mariaa kotona yli 40 vuotta, kunnes hän muutti Eskooseen ja viihtyy siellä erittäin hyvin.

Olen ollut tänä iltana hirmuisen väsynyt, joten en jaksa luoda tämän enempää uutta tekstiä. Sen sijaan liitän tähän puheen, jonka pidin 4.12.08 Marian 50-vuotispäivillä. Se kertokoon kaiken. Ketään en myöskään haasta, tämän saa poimia mukaansa joka tahtoo.

Tänään on Marian syntymäpäivä. Se on iso juttu, sillä erilaiset juhlat ovat aina olleet Marialle tärkeitä. Niin kuin tiedämme, Maria osaa vuodenkierron ulkoa: hän rupeaa puhumaan seuraavista juhlapäivistä aina oikeassa järjestyksessä ja hyvissä ajoin, että yleensä on parasta olla mainitsematta ääneen seuraavaa juhlaa.

Tämänpäiväinen sankari ei nimittäin ole kaikkein kärsivällisimpiä. Kuunnellessaan radiosta kirkonmenoa hän saattaa hermostua esimerkiksi Isä meidän ‑rukousta mielestään liian hitaasti lukevaan pappiin ja tokaista: ”Sano jo pappi se!”

Marialla on tänään takanaan 50 vuoden taival. Se ei ole monessakaan kohdin yhtä tasainen kuin meistä useimmilla, mutta äärimmäisen rikas. Jos elämän arvoa mitataan ystävien määrällä, Maria on erittäin tärkeä ihminen. Vaikka hän on jo vuosia asunut täällä Eskoossa, postikortteja tutuilta tulee edelleen. Minne Maria meneekin, hän on yleensä pidetty ja pois lähtiessään kaivattu. Kuinka moni meistä voi sanoa rehellisesti itsestään samaa!

Tämä ei tosin tarkoita sitä, että Marian hoitaminen kotona olisi aina ollut helppoa. Niiden yli 40 vuoden aikana, jolloin äiti ja isä halusivat pitää hänet luonaan, Maria osasi olla henkisesti erittäin raskas hoidettava, vaikka vielä silloin liikkui itsenäisesti. Hän tarvitsi huomiota ja huolenpitoa 24 tuntia vuorokaudessa ja säesti niitä tunteja hokemisella ja tinkimisellä joskus sietokyvyn äärirajoille asti.

Aina ei tilannetta helpottanut myöskään muiden ihmisten suhtautuminen. Esimerkiksi silloin harvoin kun Maria vietiin kauppaan, tuijottivat terveiksi ja normaaleiksi itseään kutsuvat ihmiset kuin lehmä uutta porttia. Hannu olikin pikkupoikana jollekin Mariaa tuijottaneelle runoillut: Katsoa saa vaan ei koskea Marian punaposkea.

Mutta oli sitten niitä naurunkin hetkiä. Esimerkiksi kerran äiti oli keittänyt ison kulhollisen kiisseliä ja jättänyt sen jäähtymään keittiöön. Hänen palatessaan navetasta Maria oli syönyt lähes kaiken kiisselin. Ei kuitenkaan ihan kaikkea — Maria oli selvästi ajatellut, että kunhan sitä vähän jää, ei kukaan huomaa hänen käyneen kulholla! Eikä tämä ollut ainoa kerta, kun Maria yritti meitä näin jymäyttää.

Maria ei ole koskaan ollut mikään kotihiiri. Säännöllinen työpäivä ensin Jukantuvalla ja sitten kerhossa oli mieluinen asia. Kerhoon hän kaipaa välillä täältä Eskoostakin. Retkille ja leireille lähdettiin aina iloisena.

Mutta vaikka vaihtelu virkistää, säännölliset rutiinit ovat Marialle erittäin tärkeitä. Vielä kotona asuessaan hän lähti Jukantuvalta ja kerhosta lähes suoraan kahvipöydästä, mutta silti piti kotiin päästyä ensin vaihtaa arkivaatteet ja sitten saada kahvia.

Myös iltahetket Hannun lukiessa ääneen olivat tärkeitä, ja Maria oppi ulkoa paljon tekstipätkiä. Bravuureja ovat Meni metsään pieni äijä sekä Tohtori Pilleri käveli tiellä, jonka loppua Maria hiukan paranteli. Kun tohtorin kenkä taisi niellä aimo annoksen vettä ja tohtori Pilleri tuosta suuttui, niin että terveestä sairaaksi muuttui, eikä hän enää koskaan juo vettä — niin Maria ehdotti hänen juovan ns. miestä väkevämpää... Rutiineihin kuuluvat myös tietyt lahjat tiettyinä juhlina. Tämä syntymäpäivä olisi ollut pilalla ilman joulutähteä, ja pukilta odotetaan kerrastoa ja ”karnevaalikeksejä”.

Eskoossa Maria on viihtynyt hyvin jo useamman vuoden. Oma kaunis huone, ihanat hoitajat ja uudet asuinkaverit ovat mieluisia. Täällä hän saa myös sitä kaipaamaansa yleisöä: Maria tajuaa vitsit ja kertoo niitä itse. Hän rakastaa keskipisteenä olemista ja huomaa kyllä, jos huvittaa puheillaan muita.

Mariaa onkin siunattu harvinaisella älykkyydellä. Hän on ”hoksusta kotoosin”, kotona asuessaan huomasi heti ylimääräisen kahvikupin ja vaihtuneen keinutuolin maton — ”kuka meill’on ollu?” — ja tiesi, mitä ruokaa tehtiin, kun jokin tietty astia oli esillä. Asiaa tietysti helpottaa se, että Mariahan osaa lukea ajatuksia. Hänellä on herkkä vaisto, hän huomaa monet asiat silloin kun me muut vasta haukottelemme. Kun naispuoliset serkut ovat menneet naimisiin, ei Maria ikinä sen jälkeen enää käytä heistä vanhaa sukunimeä, vaan aina uutta. Ja perheen uudet jäsenet, ”Samu” ja ”Uupa” ovat tulleet tutuiksi.

Mutta temperamenttiakin siskostani löytyy. Maria ei pelkää sanoa eriävää mielipidettään. Turha esimerkiksi on yrittää pukea hänelle vaatteita, jotka eivät syystä tai toisesta miellytä. Maria on rehellinen ja aito.

Välillä hän myös kokeilee rajummin rajojaan. Kun me Samin kanssa seurustelimme ensimmäisiä aikoja ja tulimme Mariaa katsomaan, isosisko päästeli ilmoille koko repertuaarinsa ns. rumia sanoja. Samalla hän katsoi minua veikeästi: miten reagoisin? Siinähän sitten yritettiin istua ilmeenkään värähtämättä, ettei hän innostuisi entisestään. Maria kyllä tietää, ettei rumia sanoja saisi käyttää. Jos vaikka kirkossa luetaan tekstiä, jossa vilahtaa sielunvihollisen nimi, hän toteaa vahingoniloisesti: ”Pappi kiros!”

Maria on oppinut pienestä pitäen luottamaan Taivaan Isään. Jo aikanaan seurakunnan kerhossa hän oli erittäin hyvä vastaaja uskonnontunneilla, ja iltarukous on tärkeä asia. Marian usko on riisuttu kaikista ehdoista, koulukunnista ja rajoituksista. Kun Maria menee kirkkoon, se kyllä kuuluu — miksi pitäisi nököttää hiljaa ja huomaamattomana penkinpäässä, kun mieli riemuitsee tuttavien näkemisestä. Klassinen esimerkki lienee se kehitysvammaisten kirkkopyhä, jolloin Maria näki Saara-Kyllikin menevän ehtoolliselle ja kajautti paikaltaan: ”Terve Heinola!”

En muista oliko sama vai eri kirkkopyhä Lapuan tuomiokirkossa, jossa Luokkamäen Leena lopetteli saarnaansa ja sanoi: ”Tunnustakaamme nyt yhteinen kristillinen uskomme.” Kirkossa oli silmänräpäyksen hiljaisuus, jonka katkaisi Marian kirkas ääni: ”Minä uskon!” Siitä alkoi ja siihen päättyi Marian uskontunnustus. Se riitti.

Riittäköön se luottamus kantamaan Maria sinua seuraavatkin puoli vuosisataa. Onneksi olkoon!

9 kommenttia:

  1. Kiitos, etä otit haasteen vastaan ja vielä noin upealla tavalla. Kehitysvammaiset ovat tulleet minulle rakkaiksi entisen työni kautta ja saan säilyttää monia rakkaita ystäviäni vielä eläkkeellä ollessani. Voi kuinka monta riemullista jälleennäkemistä olemmekaan saaneet kokea heidän kanssaan. Elämä on rikasta monella tavalla ja kuinka aidosti kehitysvammaiset sen meille esittävätkään.

    VastaaPoista
  2. Upea puhe. Rakkaudella ja taidolla suunniteltu.

    Meidän Leijonamieli muistaa kaikkien ikävuodet. Hän on jo pari vuotta laskenut (ja ihan oikein!), milloin hän täyttää 70 vuotta. Tuli taas huono omatunto, kun en ole käynyt pitkään aikaan katsomassa. Taidan lähteä ensi viikolla, kun veli takuulla muistaa, että minulla on vuorostani syntymäpäivä. Lähdemme Seinäjoelle juomaan kahvit johonkin baariin, että Leijonamieli näkee vähän maailmaa.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä olit kirjoittanut kauniin puheen sisarellesi! Myös minä muistan Mariaa lämmöllä vaikkei olla pariinkymmeneen vuoteen nähtykään! Terveisiä hänelle!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis ja liikuttava puhe.
    Menin aivan sanattomaksi.
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  5. Olipa hieno puhe. Tästä sinun blogistasi tulee jotenkin aina niin hyvä olo. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Itku tuli,kun luin kaunista puhettasi. Hyvää viikonvaihdetta ja ihanaa lomaa! ---Onneksi tämän tädin flunssatauti ei tartu lentämällä, ei lennä ainakaan sinne asti lomaa pilaamaan.

    VastaaPoista
  7. Voi miten hienon puheen olet pitänyt!

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunis puhe, koskettava.

    VastaaPoista