Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Tuntuu hassulta mennä huomenna töihin...

...sanoin juuri Samille, että tuntuu kuin tulevat kolme päivää olisivat nekin leikkiä vain!

Meidän joulumme, jossa tänä vuonna oli pyhiä kuin ennen vanhaan (1700-luvulla muistaakseni poistettiin kalenterista kolmas ja neljäs joulupäivä ja lukuisa joukko muita hyödyllisiä lepopäiviä), muodostui huomattavasti vilkkaammaksi kuin mitä osasimme odottaa. Tapaninpäivänä pääsimme pienen tytön kastejuhlaan...


...ja muina päivänä on sitten vieraiden kanssa syöty hyvin...


...ja seurusteltu.

Äskeisille vieraille nauroinkin, että kun tänä vuonna ensi kertaa valmistimme ihan oikean jouluaterian (tahtoo sanoa että paistoimme kinkun ja lämmitimme kaupantädin tekemät laatikot :) niin meillä onkin ollut sitten kolmet ruokavieraat! Mutta koskapa olisi helpompaa kestitä vieraita kuin jouluna, kun tarjottavaa on ihan varmasti varattu.

Kolme päivää töitä ja sitten taas lähes viikon vapaa. Kunta on kiinni 2. ja 5.1. ja minä hyödynnän myös silloin jo kertyneitä lomia. Ja juhlaahan koko tämä kaksiviikkoinen on - nyt ollaan vasta ensimmäisissä välipäivissä, vielä yli puolet joulunajasta jäljellä. Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!

4 kommenttia:

  1. Minullakin on pitkästä aikaa mahdollisuus pitää vapaapäiviä työnantajalta. Tässä on kulunut kymmenisen vuotta, että olen joutunut itse myöntämään itselleni joulun aikaan vapaata.
    Olet näköjään siirtänyt tuumookset siis Bloggeriin. Yritän jälleen päästä blogaamisesta kiinni, jos en muuten, niin työblogin kautta :)
    Hauskaa loppuvuotta sinulle.

    VastaaPoista
  2. Blogisi on sydämeen käyvä ja aito. Olen vieraillut anona jo pitkään, kommentoinutkin. Harvoin tapaa 'nuan' aitoa ihmistä. Kurikassa olen asunut 7 vuotta - viimeistään kuvat sieltä saivat minut 'aiva lairooltani'. Kiitos Kaisa. t Jutta

    VastaaPoista
  3. Minulla on ensi viikko lomaa (paitsi ne kolmet kokeet!!!), mutta 5.1. töitä. Pehmeä lasku töihin...

    VastaaPoista
  4. Ihana joulun tunnelma heijastuu kuvistasi ja kirjoituksistasi. :) Mukavaa jakaa joulua läheisten ja ystävien seurassa. Itse tein kaikki jouluruoat ja sen kyllä tuntee kehossaan. Viikon verran on päätä jyskyttänyt ja niskaa kolottanut.
    Työläisellä varmaan tällaiset viikot sotkevat arkirutiinit kokonaan. Kohta alkaa taas normaalit työviikot...kenellä alkaakaan. Meikäläinen ei enää jaksa muistaa, miltä tuntuu herätä aamulla töihin. Hyvä, kun jaksaa herätä muutenkaan. :)
    Oikein Hyvää alkavaa vuotta 2009 sinulle ja siipallesi! :)

    VastaaPoista