Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 1. marraskuuta 2008

"Minä menen Kämppiin takaisin"...

Helsingistä on palattu! Ihan siinä "aidossa" Kämpissä en majaillut, mutta kylläkin saman ketjun Palace-hotellissa. Koulutuspaikka sijaitsi nurkan takana, ja muutenkin olin paikkaan erittäin tyytyväinen.




Huoneen kuvasin ilman salamaa, joten kuva tärähti. Mutta huomioikaa parveke! Harmi vain, että keskiviikkona perille päästyäni oli pilkkopimeää ja torstai-iltana satoi vaakasuoraan.

Hotellin aamiaishuoneessa oli iltaisin katettuna suolainen pöytä: pikkunaposteltavaa, kahvia ja viiniä sai nauttia ilmaiseksi. Lounaan ja kahvit sain koulutuksessa, joten köyhä virkanainen ei haaskannut vähiä rahojaan illallisiin (johonkin muuhun kyllä, siitä tulee enemmän Kerälle). Ja kylpyhuoneessa oleva amme täydensi hemmottelun. Hintako? Samaa helsinkiläistä keskitasoa kuin toisessa, halvemman "tuntuisessa" hotellissa, josta myös tarjousta pyysin.



Tässä vähän maisemia ikkunastani sekä illalla...

...että aamun valjettua.





Koulutuksen ensimmäinen jakso oli todella hyvä, joskin rankka. Kun ensimmäisen kerran valmistumisensa jälkeen pääsee johonkin koulutukseen - aiemminhan olen tehnyt hyvin yksinäisiä töitä tai sitten projektipätkiä - sitä yrittää ottaa hommasta kaiken irti. Iltapäivisin päässäni alkoi jo surista!

Kaikki muut osallistujat olivat yrityksistä, minä ainoa julkishallinnon edustaja. Mutta kun kyseessä oli markkinoinnin opiskelu, sain aiheesta paljon irti. Tosin ilmeisesti hämmensin luennoitsijoita: yksi heistä muisti säännöllisesti puhua "teidän yhteisöistänne", muut puhuivat vain "teidän yrityksistänne".

Meitä oli pieni ryhmä, ja opetustilaan oli järjestetty istumapaikat aakkosjärjestykseen. Viereeni oli merkitty istumaan ihminen, jonka nimestä olin jo osanottolistaa lukiessani arvellut, että saattaisi olla pohjalainen.

Kun tämä ihminen sitten ilmestyi luokkaan, hän sanoi minulle: "Minä tiedän sinut. Olet Lapualta. Niin minäkin lähtöjäni."

Hänen oikealla puolellaan istuva henkilö kääntyi. "Mitä, oletteko te Pohjanmaalta? Niin minäkin syntyisin!"

Ja kun kurssin vetäjä esittäytyi, hän tähän liittyen ilmoitti, että itse on kyllä syntynyt Etelä-Suomessa, mutta isä on Kurikasta ja tyttöystävä Lapualta...

No, ei tämä pohjalaismafia sitten pahemmin jyllännyt. Vähän pihalla olin välillä, sillä kaikki muut osallistujat asuivat pääkaupunkiseudulla. Kävi kuten yleensäkin ollessani kaupunkilaisten kanssa tekemisissä: tunsin itseni hyvin hitaaksi. Hidashan minä liikkeissäni olenkin kehen tahansa muuhun verrattuna, mutta nyt tarkoitan henkistä hitautta.

Yleensä ajattelen, että olen vilkas ja eläväinen - isälläni on tapana sanoa, että lukuisissa leikkauksissani minuun on varmaan pantu savolaista tai karjalaista verta - mutta kaupunkilaisten seurassa huomaan, että olen hidas ajattelemaan, reagoimaan, jopa puhumaan.

Huomasin juuri tuota puhetta kuuntelevani mielenkiinnolla. Jalasjärvelle muutettuani olemme töissä monet kerran vertailleet lapualaisen ja jalasjärveläisen puhetavan eroja. Kunnanjohtajamme puhuu savoa, joten siinä on vielä enemmän vertailukohtaa. Nyt kuuntelin näitä etelän ihmisiä. Osa puhui selkeää yleiskieltä, mutta osa sitä Wanhan Wirsikirjan kieltä, jossa joka sanasta pudotetaan loppu pois. Ja siinä keskellä olin minä, joka lisään vokaaleita pohjalaisittain sopiviin rakoihin, ja jonka puhe tuntui ainakin yhtä kurssilaista suunnattomasti huvittavan...

Nuorempana oli suurta ja hienoa päästä isoon kaupunkiin. Nyt huomasin, että minusta ei ikinä tulisi kaupunkilaista. (Huomaattehan, että puhun koko ajan kaupungista ja kaupunkilaisista, en Helsingistä ja helsinkiläisistä - tarkoitan siis kaikkia isoja kaupunkeja yleensä.) Päälle kävelevät ihmiset, kerjäläiset ja hirveät ruuhkat eivät ole minua varten - eivätkä myöskään ylös ja alas aaltoilevat kadut! OI-ihmisen kannattaa pysyä Pohjanmaalla. ;) Täältä voi sitten tehdä huvimatkoja kaupunkeihin.

Paluumatka oli vähän ankea, sillä täällä olikin satanut lunta koko päivän. Se oli sulanut sohjoksi, joka tunki sisään kenkieni saumoista kun raahasin Seinäjoella matkalaukkua ensin junasta hissiin, sitten käytävää, toiseen hissiin, ylös, laituria pitkin ja parkkipaikan toiseen ääripäähän, josta olin keskiviikkona onnistunut parkkipaikan saamaan. Voi kun olisi ollut se invaparkkilupa... Pikku fiesta parka oli sohjon peitossa, mutta onneksi sentään hyvin käynnistyi.

Kotiin ajoin 40-60 km/h, sillä kun ei Seinäjoki-Jalasjärvi-välillä ole puolina aikoina katuvaloja ja räntää satoi vastaan koko ajan niin että näkyvyys oli ehkä 10-20 metriä, en kerta kaikkiaan tohtinut edetä nopeammin.

Arvatkaa, tuntuuko hyvältä olla kotona? Joulukuun alussa sitten uudestaan.


Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Sama "vika" täällä - isoissa kaupungeissa on kiva käydä vierailemassa päivä tai kaksi, mutta mieluiten asun tällaisessa pienessä käpykylässä. Oppilaat (ovat siinä iässä, että pois on päästävä) eivät ymmärrä tätä ollenkaan....
    Minua ärsyttää koulutuksissa, kun aina puhutaan asiakkaista, jopa koulupuolen omissa koulutuksissa. Eivät oppilaat tai opiskelejat tule minulle koskaan olemaan asiakkaita!

    VastaaPoista
  2. JUU ..u KAISAT on ihquja- isot ja pienet sellaiset. Samaan aikaan oltiin siellä pääkaupunkiseudulla, vaikka mä olinkin Vantaalla. Palacehotellista on hienot näkymät, terassilla lähinnä kävin siellä ed.kesänä ja silloin tuli ihailtua maisemaa. VAntaa hotellissa oli tarjolla Finlanderssia ja MissMaailma kisoja - emme osallistuneet :D oltiin vissiin liian vanhoja ja kookkaita :D
    Keli oli kamala kun työkaverin kyydissä tulin kotiin, 2 blondiä pääsi kuin pääsikin turvallisesti perille.

    VastaaPoista